Arina täyttää sata vuotta – juhlavuosi on käynnistynyt


18.01.2017

Osuuskauppa Arinan tarkoitus on jo sata vuotta ollut palvelujen ja hyötyjen tarjoaminen pohjoissuomalaisille kotitalouksille. Arina juhlistaa satavuotista historiaa erilaisilla tapahtumilla, muistellen menneitä ja kehittäen tulevaisuutta. Pääjuhlaa vietetään toukokuussa Oulussa.

Arina järjestää eri puolella toimialuetta touko-kesäkuun ja elo-syyskuun aikana kymmeniä ”Omistajien hyötyiltoja”. Yhdessäolon lisäksi tapahtumissa toivotaan omistajien palautteita ja toiveita toiminnan kehittämiseksi. Omistajien hyötyiltoja vietettiin syksyllä 2016 Simossa ja Pudasjärvellä, tapahtumien saadessa runsaasti positiivista palautetta. Tapahtumissa kerättyjen palautteiden pohjalta on jo toteutettu useita hyötytoiveita.
Kauppakeskus Valkean kesäkadulla järjestetään juhlavuonna osuuskauppatoimintaan liittyviä teematapahtumia, mm. aiheilla työ osuuskaupassa, valikoimat ja paikallisuus sekä yhteistyö liikunta-, kulttuuri- ja yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Ensimmäinen teematapahtuma järjestettiin Valkean kesäkadulla 17.1. aiheella ”Rakennuksia ja tarinoita ajasta – Arinan 100-vuotisjuhlanäyttely”.
Arinan historiaan voi tutustua toukokuussa julkaistavan Arinan tarina -juhlakirjan ja arina.fi/100 sivuilla julkaistavien tarinoiden, kuvien ja videoiden kautta. Lisäksi juhlasivuilla esitellään teema- ja omistajatapahtumia sekä ajankohtaisia juhlavuoden uutisia.

Rakennuksia ja tarinoita ajasta -juhlanäyttely avattiin

”Rakennuksia ja tarinoita ajasta – Arinan 100-vuotisjuhlanäyttely” on toteutettu yhteistyössä Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnan ja Viestintäsalot Oy:n kanssa. Arkkitehtiopiskelijat Siiri Koskinen ja Jere Paalanen etsivät ja tutkivat rakennuskuvat ja kuviin liittyvät tiedot. He myös tekivät ehdotuksen ja suunnitelman näyttelyn graafisesta ulkoasusta ja rakenteesta. Viestintäsalot Oy Pälvi Salo ja Kimmo Salo vastasivat teksteistä ja Arinan markkinoinnin Mervi Moilanen taitosta.
Näyttelyssä voi tutustua Arinan ja fuusioituneiden osuuskauppojen toimipaikkoihin yli 70 kuvan sekä osuuskauppatoimintaa ja pohjoissuomalaista elämää ja historiaa kuvaavien tarinoiden avulla.
Näyttely on esillä Valkean kesäkadulla perjantaihin 20.1. saakka, jonka jälkeen näyttely siirtyy kauppakeskuksen Sokos Pukumieheen johtavan käytävän 1. ja 2. kerroksiin, jossa se on nähtävillä loppuvuoden ajan.  Lisäksi näyttelykuvia ja -tarinoita pyritään kierrättämään Arinan toimialueella.