Arina halpuutti ruokakorin hintaa ja lisäsi näin omistajahyötyjä


16.02.2016

Osuuskauppa Arinan tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen, pohjoissuomalaisille kotitalouksille. ”Kustannussäästöjen myötä aloitettu ruoan halpuuttaminen oli vuoden merkittävin teko omistajien hyödyksi. Arinalaisten osaamisen kehittäminen ja tehokas toiminta mahdollistavat halpuuttamisen myös jatkossa. Aukioloaikojen laajentaminen helpottaa omistajien arkea”, kiteyttää Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.

Osuuskauppa Arina huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista monipuolisilla henkilöstöeduilla, mm. osaamisen kehittämisellä, laajoilla työterveyshuollon palveluilla ja kannustepalkkioilla. ”Arinalaiset antoivat työyhteisötutkimuksessa 7. kerran peräkkäin kiitettävän arvosanan ja Arina palkittiin Suomen 3. innostavimpana työpaikkana”, jatkaa henkilöstö- ja kehitysjohtaja Jari Karjalainen.

Arina on investoinut palvelujen kehittämiseen neljän vuoden aikana ennätykselliset 200 milj. euroa, rakennuttaen kauppakeskus Valkean ja useita muita toimipaikkoja. Arina on kaupan edelläkävijä energiansäästössä ja -tehokkuudessa. Levin ja Rovaniemen Sokos Hotelleille myönnettiin Green Key -ympäristötunnukset. Arina jatkaa palvelujen ja hyötyjen kehittämistä 100. toimintavuonna.
 

Arinan vuosi 2015 lukuina

Kpl/M€

Muutos

Omistajamäärä

158 699

+3 %

  Myynti omistajille

644,7 M€

-4 %

Kokonaismyynti

857,1 M€

-4 %

  Market- ja erikoisliikekauppa

666,1 M€

-3 %

  Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

138,5 M€

-10%

  Matkailu- ja ravitsemiskauppa

43,4 M€

-3%

  Muu myynti

9,1 M€

+40%

Toimipaikkoja

167

+/-0

Henkilöstömäärä keskimäärin

2451

-150

  Kokoaikaisiksi muutettuna

1557

-71

Omistajahyödyt (ks. hyötylaskelma)

71,6 M€

+2,9 M€

  Omistajahyödyt keskimäärin per talous

457 €

+11 €

Palvelujen kehittäminen (investoinnit)

59,9 M€

+20,8 M€

Ylijäämä (tulos verojen jälkeen)

14,3 M€

+1,8 M€

 

Arinan omistajahyötylaskelma

2015

2014

  Ruokakorin edullisuus

25,4 M€

19,7 M€

  Tuote- ja palveluedut

6,7 M€

7,1 M€

  Bonus ja maksutapaetu

25,8 M€

26,9 M€

  Pankkipalvelut

12,4 M€

13,1 M€

  Muut palvelut

1,2 M€

1,9 M€

Omistajahyödyt (ilman investointeja)

71,6 M€

68,7 M€

  Palvelujen kehittäminen (investoinnit)

59,9 M€

39,1 M€

Omistajahyödyt yhteensä

131,5 M€

107,8 M€


Lähteet: S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteri ja Arinan tilastot 2014-2015.