Limingantullin Prisma uudistuu öisin


07.02.2013

Limingantullin Prisman uudistustyöt ovat alkaneet. Kauppa on auki koko remontin ajan ja valikoima pidetään esillä henkilökunnan luovilla ratkaisuilla.

Osuuskauppa Arina uudistaa Limingantullin Prismakeskuksen vaiheittain vuoden 2013 aikana. Uudistuksen myötä palvelut lisääntyvät, ja Prisman valikoima laajenee merkittävästi niin päivittäistavara- kuin käyttötavaraosastoilla.

Uutena palveluna Prismaan saadaan muun muassa Fazer-leipomo, jossa tuotteet leivotaan paikan päällä. Palvelukokonaisuutta täydentää myös Prisma parturi-kampaamo, joka on Oulussa ensimmäinen laatuaan. Uudistus valmistuu joulukauppaan 2013 mennessä.

Asiakkaiden ehdoilla

Uudistustyöt ovat herättäneet asiakkaiden mielissä paljon kysymyksiä. Asiakaspalautteiden mukaan monia asiakkaita on askarruttanut, miten uudistus vaikuttaa kaupassakäyntiin: suljetaanko kauppa uudistuksen ajaksi, ja löytääkö kaupasta enää tarvittavia tuotteita.

– Uudistus toteutetaan asiakkaiden ehdoilla, eli kauppa pidetään avoinna koko uudistuksen ajan. Isoimmat uudistustyöt tehdään öisin, jotta asiakkaille olisi uudistuksesta mahdollisimman vähän haittaa, päivittäistavaraosaston tuoteryhmävastaava Otto Vallin kertoo.

Asiakkaita opastetaan kulloinkin käynnissä olevasta uudistusvaiheesta myymälässä olevin julistein. Myös henkilökunta vastaa mielellään asiakkaiden kysymyksiin.

Kurkistusluukkuja asiakkaille

Parhaillaan uudistuksen kohteena on Prisman lihaosasto, josta osa on rajattu valkoisilla suojaseinillä lattiaremontin vuoksi. Paikalla olleille tuotteille on järjestetty korvaava paikka.

– Kyllä tässä joutuu hieman luovuutta käyttämään, että kaikki lihaosaston tavarat mahtuvat esille. Paikoitellen valikoimaa on jouduttu väliaikaisesti jopa supistamaan. Täytyy kuitenkin ajatella lopputulosta: pian meillä on entistäkin parempi valikoima ja maailman energiatehokkaimmat kylmälaitteet, Vallin toteaa hymyillen.

Asiakkaiden on kohta mahdollista seurata uudistustöitä entistäkin tarkemmin, sillä suojarakennelmiin tulee kurkistusluukkuja, joista on suora näköyhteys remonttialueelle. Tällä tavoin asiakkaat pysyvät hyvin kartalla siitä, mitä omassa kaupassa tapahtuu.

Lue lisää uudistuksesta