11.07.2022
Osuuskauppa Arina on yli 180 000 pohjoissuomalaisen kotitalouden omistama osuuskunta. Asiakasomistajat valitsevat keskuudestaan edustajat sääntömääräisissä kokouksissa päätösvaltaa käyttäviin hallintoelimiin. Edustajisto uudistui kevään 2022 vaalien myötä noin 50 %:sti. Hallintoväki toimii päätösvallan lisäksi sanansaattajina kotitalouksien ja osuuskaupan välillä. Kokousten lisäksi keskustelua käydään aktiivisesti virtuaalisella keskustelualustalla.
Hallintoneuvoston huhtikuun kevätkokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin esitykset tilinpäätöksestä ja ylijäämän käytöstä edustajiston toukokuisen kokouksen päätettäväksi. Lisäksi päätettiin ylimääräisestä kesäkuun kokouksesta liittyen Arinan strategiapäivitykseen sekä käsiteltiin aiemman edustajiston aloite hallintoneuvoston valintakriteereistä.
Arinan uusi edustajisto, hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenet sekä toimiva johto kokoontuivat toukokuussa perehdytysviikonloppuun. Osuustoimintaan syventynyt professori Anu Puusa perehdytti osallistujat osuustoiminnan ideaan, mistä hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkarainen jatkoi S-ryhmän osalta. Toimitusjohtaja Reima Loukkola konkretisoi Arinan paikallista roolia, minkä jälkeen toimialajohtajat Mikko Polso, Ulla Peltoniemi ja Jari Karjalainen esittelivät vastuualueensa tilannekuvan ja keskeiset näkymät. Henkilöstöjohtaja Minna Salonen jatkoi Arinasta työnantajana ja lopuksi talousjohtaja Anu Junnikkala-Alho ja puheenjohtaja Matti Pikkarainen kävivät läpi hallintoelinten roolit sekä esteellisyys- ja vastuukysymykset.
Perehdytysviikonlopun aikana käytiin vilkasta keskustelua niin osuustoiminnan ja liiketoimintojen kilpailukyvystä kuin laajemminkin Pohjois-Suomen tulevaisuudesta. Osallistujat antoivat positiivista palautetta niin perehdytyksestä kuin avoimesta keskustelusta. Edellisellä edustajistokaudella käyttöön otettu keskustelualusta on myös osoittautunut hyödylliseksi arkiviestinnän keinoksi asiakasomistajia edustavan hallintoväen ja osuuskaupan johdon välillä.
Perehdytyksen jälkeisen edustajiston kevätkokouksen alussa huomioitiin Arinalaiset Tasavallan presidentin kunniamerkin saajat, joille oli järjestetty erillinen juhlatilaisuus aiemmin keväällä.
Kokouksessa toimitusjohtaja Reima Loukkola esitteli hallituksen toimintakertomuksen Arinan toiminnasta edellisvuoden osalta lukujen ja toimenpiteiden osalta. Edustajisto vahvisti yksimielisesti tilinpäätöksen ja ylijäämän käytön sekä antoi hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilivuodelta 2021.
Edustajiston sääntömääräisiin tehtäviin kuuluu hallintoneuvoston jäsenten valinta. Arinan hallintoneuvostossa on 24 jäsentä, joista edustajisto valitsee 22 ja henkilöstö 2 jäsentä. Hallintoneuvoston jäsenet valitaan kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa noin kolmasosa.
Nimeämisvaliokuntaan valittiin henkilöt jäsenalueilta, joista on erovuorossa olevia jäseniä. Edustajisto valitsi nimeämisvaliokunnan jäseniksi jäsenalueelta 1 Rauno Hekkalan, Raimo Hämeenniemen, Minna Lehtovaaran, Kirsimaria Pakosen, Marja-Liisa Pylvään ja Reijo Virkkusen, jäsenalueelta 4 Teija Jestilän, jäsenalueelta 5 Mirja Stålnacken ja Aija Vaaran sekä jäsenalueelta 6 Jyrki Jumiskon.
Edustajisto käsitteli kokouksen muissa asioissa aikaisemman edustajiston tekemän aloitteen hallintoneuvoston jäsenten valintakriteereistä. Hallituksen päätöksen mukaan aloite ei aiheuta jatkotoimenpiteitä.
Lisätietoja:
Matti Pikkarainen, hallintoneuvoston puheenjohtaja, 044 788 4087, matti.pikkarainen@sok.fi
Reima Loukkola, toimitusjohtaja, 050 595 1972, reima.loukkola@sok.fi
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale