Prisma Zeppelin laajenee


22.12.2010

Osuuskauppa Arina ja Sponda Oyj ovat sopineet Prisma Zeppelinin laajennuksesta. Prisma laajenee n. 9 000 m2 hypermarketiksi. Tilat laajenevat sekä päivittäis- että käyttötavarakysyntäalueiden osalta. Laajennuksen myötä palkataan 30-40 uutta työntekijää. Laajennus käynnistyy tammi-helmikuussa ja valmistuu joulukauppaan.

Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalainen osuuskunta, jonka omistavat asiakkaat. Muita omistajia ei ole. Oulun eteläpuolella asiakasomistajien osuus kaikista kotitalouksista on yli 70 prosenttia. Arinan tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille. Kaikki hyöty Arinan toiminnasta jää alueen asiakkaiden hyväksi.

Osuuskauppa Arina ja Sponda Oyj ovat sopineet Zeppelinin Prisman laajennuksesta nykyisestä n. 5 000 m2:stä n. 9 000 m2:n hypermarketiksi. Prisma Zeppelin vastaa sen jälkeen kooltaan Prisma Linnanmaata. Hankkeen rakennuttajana toimii Sponda Oyj ja KVR-urakoitsijana Temotek Oy. Laajennustyöt aloitetaan tammi-helmikuussa ja laajennuksen on määrä valmistua joulukauppaan 2011.

’Prisma Zeppelin on hypermarket, joka tarjoaa kauppakeskuksessa laajan ja edullisen päivittäistavaroiden, pukeutumisen, viihteen ja kodintekniikan, sportin, rakentamisen ja remontoinnin sekä pihan ja puutarhan tuotevalikoiman. Asiakaspalvelupisteestä saa lisäksi S-Pankin, Postin, Veikkauksen ja RAY:n palvelut. Tarjoamme jatkossa lähes 100 työntekijän voimin monipuoliset palvelut asiakasomistajille’, kertoo Prismajohtaja Arto Mustonen.

’Prisma-laajennuksen lisäksi tavoitteenamme on rakentaa kauppakeskukseen n. 4 000 m2 lisää erikoiskaupan tiloja. Laajennukset täydentävät kauppakeskuksen palveluja ja monipuolistavat alueen asukkaiden palvelutasoa. Odotamme tämän tuovan myös uutta nostetta kauppakeskukselle ja kasvattavan Zeppelinin asiakasmäärää. Vuonna 2010 kauppakeskuksen asiakasmäärä kasvoi n. 4,5 prosentilla nostaen Zeppelinin vuotuisen kävijämäärän lähes 3,5 miljoonaan. Hanke on herättänyt innostusta myös kauppakeskuksen yrittäjäyhdistyksen ja kauppiaiden keskuudessa’, sanoo Sponda Oyj:n Kauppakeskus-yksikön kaupallinen johtaja Olli Lehtoaro.

’Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalaisten asiakasomistajien asialla. Kehitämme palveluja aktiivisesti eri toimialoilla ja erikokoisilla yksiköillä. Kattavan palveluverkoston myötä asiakasomistajilla on mahdollisuus keskittää ostonsa omistamaansa yritykseen. Käyttämällä oman kaupan monipuolisia palveluja asiakasomistajat hyötyvät eniten. Palveluja kehitetään asiakasomistajia kuuntelemalla, toimialueen väestö- ja ostovoimakehitys huomioiden’, kiteyttää Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.

Lisätietoja:

Prismajohtaja Arto Mustonen, Prisma Zeppelin, p. 0500 909 236, etunimi.sukunimi@sok.fi

ketjujohtaja Jari Karjalainen, Osuuskauppa Arina, p. 050 593 8088, etunimi.sukunimi@sok.fi

toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio, Osuuskauppa Arina, p. 050 539 8807, etunimi.sukunimi@sok.fi

kaupallinen johtaja Olli Lehtoaro, Sponda Oyj Kauppakeskus-yksikkö, p. 050 303 9206, etunimi.sukunimi@sponda.fi

Prisma Zeppelin, Zeppeliinintie 1, 90450 Kempele. Avoinna: ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18 (12-21)