Mustamakkara ja kalakukko maistuvat myös aamiaisella


25.02.2015

Sokos Hotellien monipuoliseen aamiaistarjontaan kuuluu aina myös paikallisia herkkuja. Suosikkisyötävät voivat olla jopa yllättäviä ja hyvin alueensa näköisiä.

Sokos Hotellien kolme eri hotellityyppiä, Original, Solo ja Break, tarjoavat aamiaista hieman erilaisilla painotuksilla, mutta perusta on kaikissa yhteinen. Tarjolla on aina hyvä valikoima maitotuotteita, leipä- ja muita viljatuotteita, kylmiä leikkeitä, hedelmiä ja vihanneksia, lämpimiä ruokia sekä mehuja ja muita juomia.

– Aamiaistarjonnan lisäksi hotellityyppi näkyy muun muassa palvelussa. Esimerkiksi Soloissa kahvi tarjoillaan asiakkaille pöytiin, kertoo konseptipäällikkö Janina Nurmela SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.

On hotellityyppi mikä tahansa, tarjottavien joukossa on aina jotain, josta matkalainen voi saada paikallista tuntua jo aamiaispöydässä.

– Jokaisessa hotellissa on aina tarjolla vähintään yksi paikallinen tuote, mutta joissain hotelleissa niitä on enemmänkin. Paikallista tarjontaa voi olla missä tahansa edellä mainituista tuoteryhmistä.

Kaiken kaikkiaan asiakkaat ovat varsin tyytyväisiä Sokos Hotellien aamiaiseen. Viime vuonna tutkittiin yli 20 000 asiakkaan mielipiteet. Asteikolla yhdestä viiteen aamiainen sai arvosanan 4,32.