11.01.2024
Kauppakeskus Valkea on suosittu Oulun keskusta-alueen asiointi- ja kohtaamispaikka kaikenikäisille. Kauppakeskus, sen Kesäkatu ja nuorisotila Nurkka vetävät puoleensa myös nuoria. Jotta Valkea on mukava ja turvallinen asiointipaikka kaikille, Valkean järjestyksenvalvontaa hoitavan Securitaksen kolmesta järjestyksenvalvojasta koulutetaan NOJIA eli Nuorten omia järjestyksenvalvojia®.
NOJA – Nuorten oma järjestyksenvalvojat® ovat osa Nuorten Reviireillä Oulussa-kehittämishanketta (v. 2023–2025), jossa vahvistetaan julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa aikaansa viettävien nuorten hyvinvointia, turvallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Noja on kauppakeskuksen järjestyksenvalvoja, jotka Nuorten Palvelu ry on kouluttanut toimimaan nuorten kanssa tuttuina ja turvallisina aikuisina. Nojien työnantajana toimii Securitas, joka tuottaa Kauppakeskus Valkean järjestyksenvalvontapalvelut. Kauppakeskus Valkeassa kolmen NOJA-järjestyksenvalvojan koulutus aloitettiin marraskuussa 2023 ja koulutus keskittyy järjestyksenvalvojien nuorisotyöllisen ja nuorten kohtaamisosaamisen vahvistamiseen. Koulutettavat ovat valikoituneet puhtaasti oman vahvan motivaationsa ja soveltuvuutensa perusteella.
Noja-palvelu on kehitetty vastaamaan nykypäivän haasteisiin, kun nuoret viettävät yhä enemmän aikaa kaupallisissa ympäristöissä, joissa he kohtaavat usein järjestyksenvalvojia. Noja-palvelun tavoitteena on edistää nuorten hyvinvointia ja ehkäistä syrjäytymistä sekä parantaa kaupallisten tilojen turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
– Kauppakeskus Valkeassa asioi ja viettää aikaansa iso joukko oululaisia ja lähialueilta tulevia nuoria. Kauppakeskus on kaikille avoin oululaisten yhteinen olohuone ja nuoret ovat yksi tärkeä kohderyhmämme. Heillä on yhtäläinen oikeus viettää vapaa-aikaansa Valkeassa ja olemme alusta lähtien tehneet paljon töitä sen eteen, että Kauppakeskus Valkea olisi mukava paikka myös heille. Lapsille ja nuorille suunnattujen tapahtumien lisäksi olemme saaneet Oulun kaupungin nuorisopalveluiden ylläpitämän, vuonna 2022 avatun, Nuorisotila Nurkan, jota tuemme yhdessä Osuuskauppa Arinan kanssa. Noja -järjestyksenvalvojien saaminen Valkeaan on yksi keino lisätä nuorten viihtyvyyttä ja turvallisuutta kauppakeskuksen tiloissa, kauppakeskusjohtaja Heli Sironen toteaa.
– Kauppakeskus Valkeassa nuorten asiointi on sujunut mallikkaasti, ja heistä johtuvia järjestyshäiriöitä ei ole juurikaan aiheutunut. Noja-koulutus antaa järjestyksenvalvojillemme lisää valmiuksia nuorten kanssa toimimiseen ja kolmen virallisen Nojan lisäksi koko kauppakeskuksen henkilökuntaa koulutetaan nuorten kohtaamiseen. Nyt opetellaan lisää työkaluja siihen, millaista tukea ja kohtaamista tämän päivän nuoret toivovat hengailupaikkojensa turvallisilta aikuisilta, selittää Reila Palvelut Oy:n / Osuuskauppa Arinan turvallisuuspäällikkö Matti Alatalo.
Noja on erityisesti nuorten kanssa toimimiseen koulutettu järjestyksenvalvoja, joka ei vain valvo tilannetta, vaan myös keskustelee nuorten kanssa ja auttaa heitä löytämään ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin. Nojat ovat helposti lähestyttäviä ja oikeudenmukaisia aikuisia, jotka luovat nuorille positiivista kuvaa järjestyksenvalvonnasta ja yhteiskunnasta.
– Nuorten Palvelu ry on kouluttanut nojia vuodesta 2015 ja tällä hetkellä kauppakeskuksissa toimii yhteensä 19 Nojaa 10:llä eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Kauppakeskus Valkean osalta aloitimme projektin tekemällä alkukartoituksen, jossa haastateltiin muun muassa Valkean toimijoita ja järjestyksenvalvojia. Tärkeänä alkukartoituksessa olivat nuorten omat ajatukset ja näkemykset, joita kartoitettiin yhdessä Oulun kaupungin nuorisopalveluiden jalkautuvan työn tiimin kanssa, kertoo Nuorten Palvelu ry:n projektikoordinaattori Elina Elme.
Nuorten Palvelu ry:n NOJA-toiminnan päätavoitteena on vahvistaa Oulun keskustan alueella aikaansa viettävien nuorten ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien nuorten hyvinvointia, yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja toimijuutta. Lisäksi tavoitteena on lisätä turvallisten aikuisten läsnäoloa Oulun keskustan julkisissa tiloissa.
– Nuoret ovat aina kokoontuneet viettämään aikaa omaehtoisesti julkisiin tiloihin, hengaamaan, toteuttamaan kasvutehtäväänsä, jossa he irtaantuvat kodin vaikutuspiiristä, liittyvät kaveriporukoihin ja kokeilevat omaa osaansa aikuisten yhteiskunnassa. Oulussa Kauppakeskus Valkea ja sen Kesäkatu tarjoavat lämpimät ja mukavat puitteet nuorten kokoontumiselle mutta samaan aikaan tämä voi herättää muissa käyttäjissä, olivatpa he sitten kauppakeskustoimijoita tai muita asiakkaita, negatiivisia tunteita tai hämmennystä siitä, kuinka hengaileviin nuoriin tulisi suhtautua. Tähän liittyvät vahvasti NOJA-valmennukset ja kauppakeskustoimijoiden kohtaamisosaamisen vahvistaminen Valkeassa. Samalla voimme vastata yhdessä nuorten hyvinvointiin, kasvuun tai turvallisuuteen uhkaaviin ilmiöihin lisäämällä turvallisuutta ja yhteistyötä kaikkien Valkeassa toimivien ja asioivien välillä, Elme jatkaa.
– On hienoa, että meillä Oulussa ja Kauppakeskus Valkeassa on avoin ja rehellinen keskusteluyhteys eri toimijoiden välillä. Kaikkia meitä yhdistää yhteinen tahtotila lisätä Oulun keskustan turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Valkean osalta olemme tehneet kauppakeskuksen avauksesta lähtien tiivistä yhteistyötä muun muassa Oulun kaupungin nuorisotyön, Oulun poliisin ja siihen kuuluvan Ankkuritiimin, seurakuntien nuorisotyön ja Walkersin kanssa. Nyt aloittaneet NOJA-järjestyksenvalvojat tuovat mahtavan lisän tähän yhteistyöhön, Sironen sanoo.
– Myös meille Nuorten Palvelu ry:ssä on näkynyt se, että Oulussa on tehty erittäin ansiokasta jalkautuvaa nuorisotyötä jo pitkään eri toimijoiden taholta. Meidän tavoitteenamme on tuoda nyt yksityisen sektorin toimijoita mukaan osaksi tätä nuorten hyvinvoinnin eteen tehtävää työtä, Elme lisää.
Lisätietoja:
Heli Sironen, tavaratalojohtaja, kauppakeskusjohtaja, ryhmäpäällikkö, Osuuskauppa Arina / Kauppakeskus Valkea, 044 788 5933, heli.sironen@sok.fi
Elina Elme, projektikoordinaattori, Nuorten Palvelu ry, 050 585 0684, elina.elme@nuortenpalvelu.fi
Matti Alatalo, turvallisuuspäällikköReila Palvelut Oy / Osuuskauppa Arina, 040 505 6598, matti.alatalo@reila.fi
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale