Kauppakeskus Valkean Kesäkadulla tapahtui vakava väkivallanteko torstai-iltana 13.6.2024 noin kello 18:30. Tilanteessa Kesäkadulle juuri saapunutta nuorta henkilöä puukotettiin. Uhri ei kuulunut Kauppakeskus Valkean henkilökuntaan. Tekijä on kiinniotettu ja keskusrikospoliisi tutkii tapausta.
– Tapahtunut on järkyttänyt suuresti meitä kaikkia ja tällä hetkellä keskitymme kriisiavun järjestämiseen Valkean henkilökunnalle ja vuokralaisillemme. Ajatuksemme ovat myös uhrin ja hänen läheistensä luona. Toivomme hänen pikaista toipumistaan, toteaa Kauppakeskus Valkean kauppakeskusjohtaja Heli Sironen.
Kauppakeskuksen keskiössä sijaitsevaa Kesäkatua valvotaan vuorokauden ympäri.
– Haluamme kiittää yhteistyökumppaniamme Reilaa, jonka järjestyksenvalvojat toimivat tapahtuneessa erinomaisesti ja tehokkaasti. Yksi järjestyksenvalvojistamme oli tilanteen välittömässä läheisyydessä ja pääsi siten aloittamaan ensiavun antamisen uhrille heti. Toinen järjestyksenvalvoja sai otettua epäillyn tekijän kiinni, ja siten estettyä lisävahingot muille asiakkaille ja henkilökunnalle. Heidän ammattitaitonsa sekä ensiavun antamisessa uhrille, että tekijän nopeassa kiinniottamisessa oli ensiarvoisen tärkeää, Sironen kiittää.
– Haluamme myös kiittää Oulun poliisia, keskusrikospoliisia sekä ensihoitoa yhteistyöstä tässä surullisessa tilanteessa, Sironen lisää.
Kauppakeskus Valkea jatkaa tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa tilanteen selvittämiseksi. Keskusrikospoliisi vastaa tutkinnan etenemisen tiedottamisesta ja tapauksen yksityiskohtien kommentoinnista julkisuudessa.