28.05.2024
Osuuskauppa Arina avaa uusimman S-marketin Ranualle torstaina 30.5. klo 10. Uusi S-market on kooltaan aiempaa suurempi, valikoimiltaan laajempi ja tekniikaltaan energiaviisaampi. Oheispalvelut täydentyvät elokuussa ABC-sähkölatausasemalla. Ranualla lähes 90 % kotitalouksista on asiakasomistajatalouksia, joten Arina investoi paikallispalveluihin yhteensä 7,5 miljoonaa euroa.
Kaikki on valmista uuden S-market Ranuan avaukseen torstaina klo 10. Uuden myymälän avauduttua vanha kiinteistö puretaan ja tilalle tulee reilusti parkkipaikkoja.
– Toivotamme koko henkilökunnan voimin asiakkaat tervetulleiksi uuteen myymälään, jonka ero vanhaan on silmiinpistävä. Tilaa on viidenneksen enemmän ja myös uudet kalusteet mahdollistavat laajentuneet valikoimat. Kylmäkalusteita on reilusti enemmän ja avoin paistopiste kooltaan kolminkertainen. Tutustukaa rauhassa valikoimiin ja antakaa tarvittaessa toiveita valikoimien edelleen kehittämiseen. Myymälän yleisilme on raikas ja valoisa. Selkeät opasteet ja uudet sähköiset hintanäytöt helpottavat asiointia ja tehostavat myymälätyöskentelyä asiakkaiden hyödyksi, iloitsee S-marketpäällikkö Topias Sarajärvi.
– Perinteisten vahvuuksiemme edullisen hintatason ja keskittämisestä kertyvän Bonuksen lisäksi helpotamme asiointia laajentuneilla aukioloajoilla. Uudessa kiinteistössä S-marketin palvelutarjontaa täydentävät Alkon ja pakettiautomaattien lisäksi kirjaston palautusautomaatti sekä pihalla ABC-polttonesteiden lisäksi elokuussa avautuva ABC-latausasema. Avajaispäivänä pihassa palvelee asiakasomistajuus- ja pankkiasioissa S-Biilissä Arinan palvelumyyjä, jatkaa Sarajärvi.
– S-market Ranua on Arinan uusin energiaviisas myymälämme. Kaikki kylmälaitteet ovat ovellisia tai kannellisia, ja niiden hukkalämpö kerätään talteen maalämpökaivoihin ja hyödynnetään kiinteistön lämmitykseen. Led-valaistus vähentää sähkönkulutusta, materiaalikierrätys on huipussaan ja ruokahävikki minimoidaan. Viisaiden ratkaisujen ansiosta myymälä on käytännössä päästötön. Kiinteistössä on lisäksi valmius aurinkoenergiaratkaisuille, jatkaa Osuuskauppa Arinan ryhmäpäällikkö Matti Puranen.
Lisätietoja:
Topias Sarajärvi, marketpäällikkö, S-market Ranua, +358 44 788 4745, topias.sarajarvi@sok.fi
Matti Puranen, ryhmäpäällikkö, 040 8493 310, matti.puranen@sok.fi
Mikko Polso, toimialajohtaja, marketkauppa, +358 50 388 3430, mikko.polso@sok.fi
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale