Osuuskauppa Arina uudistaa syksyllä 4-tien varrella sijaitsevan Pulkkilan liikekeskuksen. Vuonna 2018 avattu Sale-lähimyymälä laajennetaan S-marketiksi, osin nykyisen ABC-ravintolan tiloihin. ABC:n polttoneste- ja latauspalvelut, samoin Pulkkilan apteekin ja Alkon palvelut jatkuvat ennallaan. S-markettiin haetaan parhaillaan marketpäällikköä ja ABC:lle kokkia.
Arina avasi Pulkkilaan vuonna 2018 uuden liikekeskuksen, jossa ABC:n yhteyteen siirrettiin aiemmin taajaman keskustassa sijainnut Sale-lähimyymälä. Perinteikäs liikepaikka on saavuttanut sekä matkaajien että paikallisten suosion pysähdys- ja kauppapaikkana. Nyt on uudistusten aika.
– Vastaamme alueen asiakkaiden toiveisiin ja laajennamme ruokakaupan S-marketiksi, vahvistaen alueen ykköskaupan asemaa. Tilavampi myymälä mahdollistaa laajemmat ja monipuolisemmat valikoimat ja edullisemmat hinnat. Laajentuvat aukioloajat tuovat joustavuutta asiakaspalveluun ja verkkokauppatilaajien pakettiautomaattipalveluja kehitetään, kiteyttää ryhmäpäällikkö Tarmo Kokkola.
– Suosittu ABC-ravintola jatkaa nykyistä tiiviimmissä tiloissa. Muutostyöt aloitetaan ravintolalinjaston siirrolla. Asiakaspaikkoja on jatkossakin reilusti niin ohikulkijoille kuin paikallisille. Parhaillaan haemme tiimiin uutta kokkia. ABC:n polttoneste- ja sähkölatauspalvelut jatkavat entiseen tapaan, samoin muista palveluista apteekki ja Alko, jatkaa ryhmäpäällikkö Soile Tikkala.
– Liikekeskuksen remontti aloitetaan elokuun puolivälissä ABC-ravintolan muutostöillä, jonka jälkeen on marketkaupan laajennuksen aika. Kaupan aukioloaikoihin ei tule keskeytyksiä. Remontin on tarkoitus valmistua kokonaisuutena viimeistään marraskuun loppuun mennessä, Kokkola toteaa.
Lisätietoja:
Osuuskauppa Arina, marketkaupan ryhmäpäällikkö Tarmo Kokkola, p. 044 788 5693, tarmo.kokkola@sok.fi
Osuuskauppa Arina, liikennekaupan ryhmäpäällikkö Soile Tikkala, p. 050 566 1317, soile.tikkala@sok.fi
Kuvituskuva: Markku Karjunen, Inmade Design