Pohjoissuomalaisia makuja omasta kaupasta


06.12.2010

Arina on pohjoissuomalainen osuuskunta, jonka omistavat lähes 135 000 asiakasta, yli 60 % alueen kotitalouksista. Arinan tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja heille. Arina tarjoaa alueen Prismoista, S-marketeista, Saleista ja ABC Marketeista monipuolisen valikoiman päivittäistavaroita. Valikoimat räätälöidään paikkakunta- ja myymäläkohtaisesti. Valikoimissa on noin 500 Pohjois-Suomessa tuotettua tai jalostettua päivittäistavaraa. Oman alueen tuote –merkintä hyllynreunassa kertoo tuotteen pohjoissuomalaisuudesta.

Arina on pohjoissuomalainen osuuskunta, jonka omistavat paikalliset kotitaloudet. Arinalla ei ole muita omistajia. Arina tarjoaa asiakasomistajille heidän tarvitsemiaan tuotteita ja palveluja. Tarpeita kartoitetaan monin eri tavoin. Alueellisten asiakas- ja kulutustietojen lisäksi käytössä ovat asiakaspaneelit, joihin asiakasomistajat voivat osallistua kehittääkseen omistamiaan palveluja.

Arinan myymälöiden monipuoliset tuotevalikoimat sisältävät pohjoissuomalaisia, valtakunnallisia ja kansainvälisiä merkkituotteita ja kaupan omia merkkejä. Valikoimia kehitetään jatkuvasti. Valikoimissa on n. 500 paikallisesti tuotettua tai jalostettua päivittäistavaraa. Paikallisia tuotevalikoimia kehitetään asiakkaiden tarpeiden pohjalta yhteistyössä tavarantoimittajien kanssa.

Arina tuo Pohjois-Suomessa tuotetut tai jalostetut päivittäistavarat entistä selkeämmin esille myymälöissään. Tuotteet merkitään ’Oman alueen tuote’ hyllynreunamerkinnöillä. Asiakkaille kerrotaan selkeästi, mitkä tuotteet ovat paikallisia. Asiakkaat voivat merkintöjen avulla helpommin tehdä ostopäätöksiä paikallisten ja muualla tuotettujen tai jalostettujen tuotteiden välillä.

Osuuskauppa Arina hankkii Pohjois-Suomessa tuotettuja tai jalostettuja päivittäistavaroita suoraan tavarantoimittajilta ja omistamansa hankinta- ja logistiikkayhtiön, Inex Partnersin Limingan terminaalin kautta. Inexin Limingan terminaalin kautta hankitaan mm. alueellisten vihannesviljelijöiden tuotteita; perunaa, ruukkusalaattia, keräkaalia, porkkanaa, sipulia ja mansikkaa. Kaikkiaan Arina hankkii asiakasomistajilleen Pohjois-Suomessa tuotettua tai jalostettua ruokaa n. 30 miljoonalla eurolla vuodessa.

Lisätietoja:

Osuuskauppa Arina, ketjujohtaja Tapani Kärkkäinen, p. 0500 898 383, etunimi.sukunimi@sok.fi

Osuuskauppa Arina, valikoimapäällikkö Janne Tapio, p. 044 788 4731, etunimi.sukunimi@sok.fi

Liitteet: