Oulun Solo Sokos Hotellin hanke viivästyy valitusten johdosta


29.04.2024

Osuuskauppa Arinan suunnittelema Solo Sokos Hotel-tornihotellihankkeen asemakaavan muutos sai osakseen valituksia ja projekti jää odottamaan valitusten käsittelyä hallinto-oikeudessa. Käsittelyaikojen pituus tulee myöhästyttämään suunnitelman toteuttamista

Alueen matkailulle tärkeä hanke

– Olemme luonnollisesti todella pettyneitä, että Oulunseudun matkailulle tärkeän kohteen edistäminen viivästyy. Oulun hotellien käyttöasteet ovat nykyiselläänkin Suomen korkeimpia ja majoituskapasiteetin rajallisuus on haastanut jo pitkään suurempien tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä alueella. Tämänhetkinen majoituskapasiteetti ei tule riittämään Oulu 2026 kulttuuripääkaupunkivuoden tarpeisiin. On harmillista, että valitukset tehneet tahot eivät näe hankkeen merkitystä alueen kehittymiselle, toteaa Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.

– Tilanne on siltäkin osin ikävä, että näin suuri rakennushanke olisi tuonut paljon helpotusta Oulussakin näkyvään rakennusalan ahdinkoon tarjoamalla tässä hetkessä töitä alueen yrityksille ja rakennusalan ammattilaisille. Valituksista johtuvat viivästykset aiheuttavat lisäkustannuksia, joiden vaikutukset investoinnin kannattavuuteen voivat olla merkittäviä. Haluamme kiittää kaupunkia ja kumppaneita siitä, että yhteistyö on tähän saakka ollut erinomaista ja myös kaupungin päättäjät ovat olleet hankkeen puolella. Tutkimme nyt huolellisesti yhteistyössä kaupungin kanssa valitukset ja miten muun muassa hallinto-oikeuden käsittelyajat tulevat vaikuttamaan hankkeen aikatauluun ja toteutukseen, kertoo Osuuskauppa Arinan talousjohtaja Anu Junnikkala-Alho.

– Hankkeen eteen on tehty pitkään töitä ja olemme yhä sitoutuneita Solo Sokos Hotel hankkeen läpivientiin. Haluamme olla mukana kehittämässä Oulua, jotta pysymme myös tulevaisuudessa Suomen suurimpien kaupunkien joukossa, Junnikkala-Alho jatkaa.

– Myös rakennusliike YIT:tä viivästys harmittaa. Olemme teettäneet perusteelliset selvitykset ja suunnitteluvaihtoehtojen perusteella on valittu kaupunkikuvalliset sekä kestävän kehityksen mukaiset suunnitteluratkaisut. Hanke olisi tuonut Oulun talousalueelle tämän hetken haastavassa taloustilanteessa arviolta 348 henkilötyövuotta rakennusalalle ja on valitettavaa, että emme pääse etenemään suunnitellussa aikataulussa. Kiitämme yhteistyökumppaneita ja kaupunkia hyvästä yhteistyöstä. Kuten arinalaiset totesivat, tulemme seuraavana käymään läpi valitukset käsittelyaikoineen. Joka tapauksessa etenemme Solo Sokos Hotel hankkeen kanssa Vänmanninsaaressa, mutta nyt mahdollinen aloitusaika muuttui avoimeksi, kertoo YIT:n aluejohtaja Marko Palonen.

Faktoja suunnitellusta tornihotellihankkeesta:

  • 246 huoneen Solo Sokos Hotel (nimetään tarkemmin myöhemmin)
  • Ruoka- ja näköalaravintola
  • Kokous- ja juhlatilat
  • Arktinen saunamaailma
  • Maanalainen 73-paikkainen pysäköintihalli sis. 14 sähköautonlatauspistettä
  • Investoinnin suunniteltu kustannusarvio 55 miljoonaa euroa
  • Työllistämisvaikutus rakennusaikana 348 henkilötyövuotta

 

 

Lisätietoja:

Osuuskauppa Arina, talousjohtaja Anu Junnikkala-Alho, +358 40 709 2960, anu.junnikkala-alho@sok.fi

Osuuskauppa Arina, toimialajohtaja Ulla Peltoniemi, matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekauppa, +358 500 516 855, ulla.peltoniemi@sok.fi

YIT, aluejohtaja Marko Palonen, +358 50 583 9472, marko.palonen@yit.fi