08.06.2017
Viime viikolla vietettiin toista Omistajan hyötyiltaviikkoa ja Arinan karavaani suuntasi Oulun etelä puolelle Tyrnävälle, Liminkaan ja Kempeleeseen.
Markkinointijohtajallemme Pasi Ruuskaselle Tyrnävän hyötyilta nosti vanhoja muistoja pintaan.
–Tällä Tyrnävän S-marketilla on minullekin erityinen merkitys. Tulin Arinalle töihin 13 vuotta sitten keväällä ja ensimmäisenä työpäiväni tultiin tänne Tyrnävälle avaamaan uudistunut S-market, Pasi nostalgisoi.
Tyrnävällä kävi hyvin ilmi, kuinka hyötytoiveet eivät ole vain palautetta henkilökunnasta tai tuotetoiveita valikoimaan. Eritoten ABC:n asfaltin kunto herätti kovaa keskustelua ja toiveita kirjattiin tiuhaan ylös. Kehitystoiveet ovat tärkeä osa Omistajan hyötyiltoja ja toiveet uudesta asfaltista on viety jo eteenpäin käsiteltäviksi.
Joskus hyötytoiveet voivat olla myös elämää suurempia. Eräs nuorempi neiti totesi hyötytoiveessaan lyhyesti tahtovansa Tyrnävän S-marketin valikoimaan oman rakkaan idolinsa, poptähti Robinin.
Limingan S-marketissa paikalla oli Arinan omistajapalvelun palveluneuvoja Sarita Koivuranta paikalla neuvomassa omistajia jäsenyys- ja pankkiasioissa. Saritaa ilahdutti Limingan hyvä maalaiskylän meininki. Vaikka paikalla oli paljon väkeä ja lapsia, Sarita ehti jutella usean omistajan kanssa pidempäänkin.
– Limingassa meillä on omistajia yli 80 prosenttia kunnan kotitalouksista, joten täällä ollaan hyvin tietoisia Arinan palveluista, Sarita kehui liminkalaisia.
Liminkalaiset saivat kehuja myös myymäläpäällikkö Sami Kauralta, joka kehui omistajia aktiivisiksi.
– Tuotetoiveita tulee lähes päivittäin ja toteutamme niistä noin 90 prosenttia. Näissä hyötyilloissa on hyvä mahdollisuus jättää ja kuulla niitäkin toiveita, joita ei ehkä joka päivä kauppareissulla tule mieleen, Sami korosti illan tärkeyttä.
Vaikka navakka pohjoistuuli toi omat mutkat matkaansa, saatiin Zeppelinin Prisman hyötyilta hymyssä suin käyntiin keskiviikkona. Isolla parkkipaikalla oli lapsilla hyvin tilaa kurvailla skooteilla ja kauppakeskuksen aula toi suojaa kahvittelulle sekä omistajien kanssa keskustelulle. Paikallisia omistajia jututtamassa oli Zeppelinin väen lisäksi myös Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.
Hyötyilloissa on toivottu kovasti valikoimiin lisää erikoisruokavalioon ja eritoten keliaakikoille sopivia tuotteita. Aiheesta ilouutisen toi paikalle Zeppelinin Prisman päivittäistavarapäällikkö Ari Honkonen.
– Saimme alkuviikosta Prismaan myyntiin 200 Tescon tuotetta, joista löytyy ennätyslaaja valikoima gluteenittomia ja muita erikoisruokavalioiden tuotteita, kertoi Ari ylpeänä valikoimalisäyksestä.
Erikoisruokavalioista keskusteltiin myös Tupoksen ABC liikennemyymäläpäällikkö Juha Pellikan kanssa. Hyötyiltojen action-ohjelmasta vastaavan The Fiilismakersin Jesse Saikkonen antoi henkilökohtaiset kiitokset erikoisruokavalion huomioimisesta.
– Olin ihan äimänä, että teiltä Tupokselta saa kaikki annokset myös kasvisversioina! Jesse kiitteli vuolaasti.
Paikan päällä olivat edustettuna myös Zeppelinin Tälläämö, Rosso ja Mick’s. Tälläämön tytöt taikoivat lapsille upeita pikakampauksia ja esittelivät aikuisille palveluitaan. Rosson henkilökunta kertoi uudesta muun muassa grillipossua sisältävästä kesämenustaan ja kutsuivat omistajat maistelemaan annoksia.
Vuodenajan vaihtuminen on näkynyt myös kovaa vauhtia Mick’sissä ja henkilökunta odotti luvattujen lämpimien päivien tuovan lisäkiirettä kesävaatteiden myyntiin. Tänä kesänä nilkat saavat näkyä ja revityt housut ovat pop, kertoi Mick’sin ketjupäällikkö Mervi Ketolainen.
Katso oman paikkakuntasi Omistajan hyötyilta -aikataulu täältä
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale