Kun ylioppilaspoika yllättävän tarjouksen sai


06.02.2017

70-vuotias Pukumies on aina ollut tunnettu hyvästä, henkilökohtaisesta palvelustaan. Tapana oli esimerkiksi soitella naisasiakkaille kotiin ja kertoa, kuinka myymälään oli juuri saapunut täsmälleen kunkin rouvan tyylin sopivia uusia vaatteita.

Jossakin vaiheessa kiersi kasku, että miehet ovat Pukumiehessä lainsuojattomia. Ei ollut mitenkään harvinaista, että kun pahaa aavistamaton herrahenkilö meni myymälään ostamaan alushousuja ja sukkia, poistui hän sieltä täysin uusittu garderoobi mukanaan pikkutakkia, kenkiä ja palttoota myöten.

Moni perhe kertoo menneensä Pukumieheen hankkimaan pojalleen tai tyttärelleen rippi- tai ylioppilasasua ja huomanneensa, että samalla tuli ostettua juhlahepeneet koko perheelle.

Pukumiehessä on kautta vuosien työskennellyt ja työskentelee tänäkin päivänä huippumyyjiä, jotka nykyisin ovat koulutettuja pukeutumisneuvojia. Osa myyjistä on ollut myös melkoisia persoonallisuuksia.

Eräs heistä oli aikoinaan miestenosastolla työskennellyt osaston esimies. Hän oli tunnettu paitsi rautaisesta ammattitaidostaan, myös hurtista huumoristaan ja mieltymyksestään samaa sukupuolta olevin henkilöihin.

Kerrotaan, että eräänä keväänä nuori ylioppilaskokelas oli mennyt ostamaan häneltä pukua. Palvelu oli ollut osaavaa ja kaupat syntyivät.

Lähtiessään nuori mies sanoi: ”Ei muuta kuin paljon kiitosta.” Tähän myyjä vastasi pilke silmäkulmassaan: ”Ei mitään kiitosta, mieluumminkin siitosta!”

Lue lisää Pukumiehen värikkäistä vaiheista Arinan Tarinasta. Juhlakirja ilmestyy toukokuussa 2017.