Kun S-ryhmä Finnairin osti?


03.07.2017

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä S-ryhmä eli pitkän historiansa menestyksekkäintä aikaa. SOK:n pääjohtaja Jere Lahden kaudella kaupparyhmä oli päässyt nousukiitoon, jonka kulma vain jyrkkeni, kun ohjaksiin tarttui vuonna 2002 Kari Neilimo.

Samaan aikaan myös Arinassa laitettiin uutta rasvaa liiketoiminnan rattaisiin Veli-Matti Puutiosta aloittaessa osuuskaupan uutena toimitusjohtajana.

Kari Neilimon johdolla S-ryhmä toteutti useita merkittäviä yrityskauppoja, joista Arinan kannalta merkittävin oli Suomen Spar Oyj:n osto. Sen myötä Arinan päivittäistavarakaupan verkosto kasvoi neljällätoista uudella, hyvällä liikepaikalla sijainneella myymälällä.

Nopeassa tahdissa S-ryhmä toteutti monia muitakin merkittäviä yritysostoja: Esso-huoltamot, Holiday Club -kylpylät, useita autoliikkeitä sekä Suomen Rehu.

Yrityskaupat olivat viestinnällisesti tarkkaan suunniteltuja operaatioita. Vaikka ne koskivat periaatteessa koko osuuskauppakenttää, minkä vuoksi asiat olivat pakostikin tiedossa sangen suurella joukolla, ei media saanut niistä koskaan edeltä käsin vihiä. Ulos asioissa tultiin kaikissa osuuskaupoissa samoilla viesteillä täsmälleen samoina päivinä ja samoilla kellonlyömillä.

Tämä tietysti lisäsi median kiinnostusta entisestään, ja kun yrityskauppoja tuli toinen toisensa perään, alkoivat myös hurjat huhut kiertää; mitä kaikkea S-ryhmä aikoikaan omistukseensa hankkia.

Eräänä päivänä SOK:n viestintäosastolla työskennelleelle henkilölle, jonka tehtäviin kuului mediasuhteiden hoitaminen, tuli puhelu suuresta tiedotusvälineestä. Langan toisessa päässä toimittaja uteli, onko perää siinä nimettömästä lähteestä saadussa varmassa tiedossa, jonka mukaan S-ryhmä aikoo ostaa Finnairin.

Lue Arinan Tarinasta S-ryhmän ja Arinan hurjimman kasvun kaudesta. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.