15. helmikuuta 1999 Oulun kaupungintalon edustalla on käynnissä harvinainen tapahtuma. Paikalle on kokoontunut osoittamaan mieltään Oulun liikeväki ry:n osasto 850:n jäseniä. Mielenosoittajien kylteissä lukee: 200 uutta työpaikkaa Ouluun – kelpaako? Haluamme palkkaa, emme sosiaalitukea!
Kaupan työntekijät ovat vihaisia. He ovat huolissaan omien työpaikkojensa kohtalosta. Kuinka kauan pompottelu yksinkertaisessa lupa-asiassa voikaan kestää? Miksi kaavoitusratkaisu pitkittyy ja pitkittyy, ja miksi sitä väkisin yritetään siirtää Oulun kaupungilta ympäristöministeriölle?
”Toimeentulosta tässä on itse kullakin kysymys. Vaadimme, että kauppapaikkapäätös Limingantullin osalta tehdään pikaisesti”, pääluottamusmies Eila Mosorin lausuu sanomalehti Kalevalle.
Limingantullin Prisman ympärillä on kuohunut jo pitkään. Keskustelu on vellonut välillä asiallisemmin, välillä hyvinkin kiivaana. Kaupallinen johtaja Tuomo Malmi loihee lausumaan, että Prisma avataan joka tapauksessa 10.3.1999 kello 10, sai siellä myydä elintarvikkeita tai ei. ”Myymme sitten pakastimista vaikka rautanauloja”, hän täräyttää.
Toimitusjohtaja Kari Salminen menee vieläkin pitemmälle. Ylen tv-uutisten haastattelussa hän antaa ymmärtää, ettei ympäristöministeri ole tehtäviensä tasalla, mistä syystä hänet tulisi välittömästi vaihtaa.
Keskustelua Limingantullin Prismasta käydään olosuhteissa, joissa kauppojen suuryksiköiden sijoittumista ohjaava maankäyttö- ja rakennuslaki on juuri muutosvaiheessa. Mennäkö uuden vai vanhan lain mukaan? Kenellä on valta päättää kaavoittamisesta?
Jo vuonna 1997 Arina ja Oulun kaupungin johto ovat tehneet sopimuksen, jonka mukaan Limingantullin alue kaavoitetaan hypermarketkäyttöön. Keskustelu kulminoituu nyt päivittäistavarakaupan ympärille. Voidaanko uudessa Prismassa myydä ruokaa?
Eläkkeelle siirtyessään Kari Salminen antaa Kalevalle haastattelun, jossa hän toteaa, että ministerilausunnosta oli televisiossa leikattu ensimmäinen lause pois. Tämä sai puheet kuulostamaan turhan kärjekkäiltä.
”Ehkä voiton makeassa huumassa tuli mentyä turhan pitkälle. Mutta vaihtuihan se ministerikin”, Salminen kommentoi.
Senkin jälkeen, kun Prisma jo seisoi tukevasti paikoillaan ja siitä oli tullut Oulun suurin ruokakauppa, keskustelu- ja valituskierre yhä jatkui. Rakentamisesta oli tehnyt valituksen muun muassa Oulun luonnonsuojeluyhdistys, joka väitti, että ”koko prosessia on leimannut hyvävelimäinen päätöksentekokulttuuri, jonka elementtejä ovat olleet jatkuvat kaupan intressin sanelemat päätösten muuttamiset ja eritoten outo kaupungin ja Osuuskauppa Arinan välinen etukäteissopimus asemakaavan muutoksen sisällöstä”.
Kohu Limingantullin Prisman ympärillä ylitti kevyesti valtakunnallisen uutiskynnyksen. Asiaa kommentoivat vuorollaan niin kaikki paikalliset mediat kuin Helsingin Sanomat, Ajankohtainen kakkonen, Kauppalehti ja monet muut.
Mistä tässä sopassa loppujen lopuksi oli kysymys? Millaisista aineksista se valmistettiin ja ketkä sen keittivät?
Kaleva tiivisti asian näin: ”Kamppailu kauppapaikoista käy kuumana – pelissä pyörivät poliitikot, kaupan keskusliikkeet ja osuuskuntaväki sekä ympäristöarvot. Kaupunkilaisten toiveet ja tarpeetkin saattavat olla mukana yhtenä nappulana.”
Kuinka Kari Salminen muistaa tapahtumat nyt, kun kiihkeimmistä tunnelmista on kulunut aikaa lähes parikymmentä vuotta? Lue Limingantullin Prisman koko uskomaton tarina vaihe vaiheelta Arinan tarinasta. Juhlakirja ilmestyy toukokuussa 2017.
