24.01.2017
Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja Jouko Vehmas työskenteli nuorena miehenä, 1980-luvun alussa, SOK:n Oulun aluekonttorissa. Työnsä puolesta hän kierteli ympäri Pohjois-Suomea, jossa osuuskauppoja oli vielä lähemmäs 30.
Tarina, jonka Vehmas kertoo, kuvaa kaikessa karuudessaan tilannetta, ilmapiiriä ja tunnelmia, joissa elettiin aikana, jolloin Pohjois-Suomen Osuuskaupan raju saneeraus kymmenine myymälöiden sulkemisineen oli juuri käynnistymässä.
Sodankylässä vielä yritettiin; sinne oltiin avaamassa uusittua myymälää. Vehmaksen oli määrä mennä paikalle Pohjois-Suomen Osuuskaupan kakkosmiehen, Kalle Pirisen kanssa.
– Avausta edeltävänä iltana Pirinen soitti ja sanoi, että nyt on pakko lähteä paikalle sovittua aikaisemmin. Marketpäällikkö on ryhtynyt ammuskelemaan.
Kun kaksikko pääsi myymälään, paikka oli kuin talvisodan jäljiltä. Paikalla oli ainoastaan konttorin myyntineuvoja, joka aikamoisessa krapulassa liimaili tärisevin käsin lappuja hyllynreunoihin.
Hän kertoi, että myymälän päällikkö oli hermostunut hitaasti etenevään remonttiin, hakenut kotoaan pistoolin ja hommia vauhdittaakseen ampunut pari laukausta myymälän kattoon. Remonttia tekevä henkilökunta oli paennut vilkkaasti paikalta.
– Läksimme sitten hakemaan paikalle kakkosmiestä, joka asui lähistöllä. Ovella itkuinen vaimo väitti, ettei miestä ole näkynyt, lieneekö ryyppäämässä uuden marketpäällikön kanssa. Totesin, että se ei ole mahdollista, koska marketpäällikkö on pahnoilla. Silloin vaimo myönsi, että kotonahan tuo on, mutta niin humalassa, ettei kykene töihin.
– Haalimme sitten väkeä lähimyymälöistä avuksi ja saimme marketin lopulta auki. Soitimme myös Pohjois-Suomen Osuuskaupan toimitusjohtaja Juhani Julinille, että tule nyt sinäkin tänne katsomaan, täällä on homma karannut aika pahasti käsistä.
Juhanille oli sattunut edellisenä iltana kotona omissa remonttihommissa haveri; silmä oli mustana ja poski turvoksissa. Myymälään hän saapui Raybanit tiukasti päässään. Paikalla olivat samat poliisit, jotka olivat edellispäivänä vieneet marketpäällikön putkaan.
He kysyivät Julinilta, mikäs mies te olette. Olen Pohjois-Suomen Osuuskaupan toimitusjohtaja, Julin vastasi. Silloin poliisit totesivat naureskellen, että olisihan se pitänyt arvata, toimitusjohtajapa tietenkin!
Lue lisää Pohjois-Suomen Osuuskaupan vaikeimmista hetkistä suuren saneerauksen aikana. Arinan juhlakirja julkaistaan toukokuussa 2017.
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale