Rovaniemellä toiminutta Sokosta kutsuttiin Suomen tasokkaimmaksi tavarataloksi, sillä sen osastot toimivat peräti viidessä eri kerroksessa. Kun Prisman tulo Rovaniemelle varmistui, se merkitsi uudelleen järjestelyjä myymäläverkostossa. Tällöin keskustan Sokos-tavaratalo lopetettiin.
Näin päättyi myymälätoiminta paikassa, jossa kauppaperinteet olivat pitkät. Luvan liiketoiminnan harjoittamiseen paikalla oli antanut jo vuonna 1906 kenraalikuvernööri Bobrikov.
Samanaikaisesti Sokoksen kanssa suljettiin myös laajan valikoiman supermarket, joka oli toiminut Korkalovaarassa.
”Myymälöiden loppuinventaariot tehtiin tuossa vaiheessa vielä käsin. Inventaarion tekijöiltä otettiin käsialanäyte, jonka perusteella kirjurit valittiin”, kertoo Tarja Puhakka, joka työskenteli tuolloin myyjänä Sokoksessa.
”Olimme tietysti hieman haikealla mielellä, kun pitkien kauppaperinteiden talo suljettiin, mutta toisaalta oli upeaa päästä töihin uutuuttaan hohtavaan ja ajanmukaiseen Prismaan.”
Tuula Sampoharju puolestaan työskenteli Korkalovaaran supermarketissa.
”Jotkut ihmettelivät, miksi tämä hyvä myymälä suljetaan. Mutta sitten, kun Prisman tulo varmistui, asia ymmärrettiin.”
Pitkän linjan osuuskauppalainen aloitti uransa jo vuonna 1968 Rovaniemen Osuuskaupassa, sen suositussa Corona-baarissa.
”Tuohon aikaan Rovaniemen Osuuskaupalla oli vielä paljon myymälöitä ja pääseminen sitten töihin keskustan vilkkaaseen supermarkettiin oli kuin lottovoitto,” Sampoharju kertoo.
Työnantajan nimi palkkakuitissa vaihtui sittemmin ensin Osuuskauppa Suur-Lapiksi, sitten Pohjois-Suomen Osuuskaupaksi ja vuonna 1990 Osuuskauppa Arinaksi.
Rovaniemen Prisman rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1993 ja se avattiin näyttävin menoin seuraavana vuonna. Nyt on jälleen uudistusten aika, kun Prismaa parhaillaan laajennetaan.
Lue Arinan Tarinasta lisää Ympyrä-Prismana tunnetun legendaarisen yksikön vaiheista. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.