Hotelli Arina ja sen tanssiravintola oli alkuvuosinaan ennen muuta vanhemman väen paikka. Vakioasiakas oli nelikymppinen ammattityömies, joka tuli tanssimaan ja etsimään seuraa, tai yli 40-vuotias työmatkalla oleva liikemies, ns. reppuri eli kauppamatkustaja.
Kauppamatkustajille, jotka olivat usein suomalaisten vaatetehtaiden esittelijöitä, oli varattu hotellissa erityisiä huoneita esittelyjä varten, ja monet heistä asuivat talossa kymmeniä päiviä vuodessa.
Humppatanssien valtakaudella Arinaa kutsuttiin kaljupäisten kiitoradaksi ja sanottiinpa, että sinne kokoontuvat kaikki eronneet ja karanneet. Maankuulut naistentanssit muuttivat sitten asiakaskuntaa huomattavasti nuoremmaksi ja nuorekkaammaksi.
”Yksi tärkeä asiakasryhmä meillä olivat poliisit. Heille ja heidän puolisoilleen järjestettiin erilaisia juhlia ja muun muassa saunailtoja. Liekö tämä ollut yksi siihen, että valtavasta kävijämäärästä huolimatta järjestyshäiriöitä oli erittäin harvoin”, pitkäaikainen hovimestari ja ravintolapäällikkö Marjatta Kakko muistelee.
Poliisit olivat todellisia herramiesasiakkaita, mutta mahtui joukkoon toki monenlaista vipeltäjää. Hotellinjohtajana 70-luvulla toiminut Sulevi Kulojärvi kertoo muistelmissaan:
”Oulussa vaikutti poliisi, jota kutsuttiin lisänimellä Tuskanpunainen, eikä syyttä. Alkoholi oli hänen hyvä tuttunsa. Taas kerran hän oli tulossa ravintolaan, mutta oli jo siinä kunnossa, että vahtimestarit eivät voineet laskea häntä sisälle. Mies vaati, että hänen täytyy päästä hotellinjohtajan puheille. Niinpä menin alakertaan, jossa Tuskanpunainen jo horjui.”
”Totesin, että vahtimestarit kyllä osaavat tehtävänsä, eikä minulla ole syytä epäillä heidän arvostelukykyään. Tuskanpunainen sanoi lähtiessään kiertävänsä tämän talon, johon totesin, että sehän onkin sinun tehtäväsi, kun olet korttelipoliisi.”
Lue lisää tarinoita hotelli Arinan vauhdikkaista vuosista Arinan Tarinasta. Juhlakirja ilmestyy toukokuussa 2017.
