Yksi osa Pukumies-ketjua ovat nuorisopukeutumiseen erikoistuneet Mick´s-myymälät. Niilläkin on oma mielenkiintoinen taustahistoriansa.
1960-luvulla sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat omaksuivat heimovaatteikseen farkut. Yht´äkkiä niistä tuli erittäin merkittävä tuoteryhmä vaatekaupoille. Farkkuja valmistettiin myös kotimaassa, jossa niitä teki muun muassa SOK:n teollisuus.
”Merkkitietoisuus oli jo tuohon aikaan kovaa. Jos halusit varmasti tulla koulukiusatuksi, sen kun pistit Laredot jalkaan”, Pukumiehen toimitusjohtajana pitkään toiminut Jarmo J. Husso muistelee.
Uransa alussa Husso työskenteli Lauri Kelan tavaratalossa. Siihen aikaan siellä myytiin vielä suurista tiloista hattuja. Husso keräsi rohkeutensa ja ehdotti Kelalle, että jospa myytäisiin tällä paikalla farkkuja, ne kun ovat älyttömän suosittuja.
Kauppaneuvos osti idean ja niin Husso pääsi perustamaan ensimmäisen nuoriso-osastonsa. Sen nimeksi tuli Pillikinttu.
1970-luku oli merkkifarkkujen kulta-aikaa. Perinteiset kotimaiset Jamekset ja Weekendit menettivät asemiaan ja tilalle tulivat uudet suomalaiset ja kansainväliset suuren maailman brändit. Nyt jokainen itseään arvostava muotitalo halusi palvella nuoria asiakkaita ja pani pystyyn nuorisoputiikin.
Pukumiehen oman nuorisomyymälän nimi oli ensin Povitasku. Siinä vaiheessa, kun Pukeva osti Pukumiehen, nuorisomyymälän nimeksi tuli Puck´s. Sen esikuvana oli Pukevan Helsingin Kaisaniemessä sijainneen päämyymälän nuoriso-osasto.
”Kun Pukumies palasi alkuperäisille omistajilleen, Marttilan suvulle, joku totesi, että ei tämä enää voi olla Puck´s, miksei se voisi olla Mick´s. Näin syntyi Mick´s-nuorisopukeutumisen ketju, jonka kehittämiseen Pukumies on satsannut paljon eforttia. Tänä päivänä se tuo neljänneksen Pukumies-ketjun kokonaismyynnistä.”
Lue Arinan Tarinasta, kuinka osuuskaupan ja Pukumies-ketjun tiet yhdistyivät. Juhlakirja ilmestyy toukokuussa 2017.