Kauppakeskus Valkea lahjoittaa kasvovisiirit kaikkien vuokralaistensa käyttöön


30.10.2020

Kauppakeskus Valkea suosittelee kasvomaskin käyttöä kauppakeskuksen tiloissa. Sen lisäksi, että asiakkaat käyttävät maskeja, on tärkeää, että kauppojen ja ravintoloitten henkilökunta on tarkoituksenmukaisesti suojautunutta. Siksi Osuuskauppa Arina ja Kauppakeskus Valkea suosittelevat kasvosuojainten käyttöä kaikille vuokralaisilleen ja heidän työntekijöilleen.

– Koska voimme kasvosuojaimia käyttämällä tehokkaasti estää viruksen leviämistä, meidän se myös tulee tehdä. On meidän jokaisen vastuulla huolehtia itsestä, toinen toisistamme sekä yritysten toimintaedellytyksistä, vetoaa kauppakeskusjohtaja Anu Junnikkala-Alho alueen ihmisiin.

Tukeakseen vuokralaisiaan kasvosuojainten käytössä, Osuuskauppa Arina ja Kauppakeskus Valkea ovat päättäneet lahjoittaa kaikille vuokralaisilleen käyttöön kasvovisiirit.

– Otamme asian tosissamme. Visiirit tullaan jakamaan tämän ja ensi viikon aikana. Haluamme tehdä kaikkemme asiakkaidemme turvallisuuden eteen ja vuokralaistemme toimintaedellytysten varmistamiseksi, Junnikkala-Alho kertoo.

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana ja oireetonkin voi tartuttaa. Kasvomaskien teho perustuu siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti. Osuuskauppa Arinan kaikki työntekijät ovat käyttäneet asiakaspalvelutehtävissä kasvosuojainta jo 14.10. lähtien

Maskisuosituksen lisäksi Kauppakeskus Valkea muistuttaa asiakkaitaan edelleen ensisijaisen tärkeistä turvaväli- ja hygieniaohjeistuksista. Asiakkaiden käyttöön on myös tuotu käsidesiautomaatteja kauppakäytäville.

Lisätietoja:

Anu Junnikkala-Alho, kauppakeskusjohtaja, tavaratalojohtaja, ryhmäpäällikkö, +358 40 709 2960anu.junnikkala-alho@sok.fi