8.9.2025
UUTINENTukihaku pohjoisen lasten ja nuorten hyväksi käynnissä 30.9.2025 saakka
Sadat yhteisöt Pohjois-Suomessa tekevät joka päivä työtä sen eteen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa, saada tukea, kuulua joukkoon ja kasvaa turvallisessa ympäristössä. Arina haluaa olla mukana tukemassa tätä toimintaa Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukihaun kautta. Yhteisöt voivat ilmoittautua tuenhakijaksi 30.9.2025 saakka.Tuki on tarkoitettu haettavaksi lasten ja nuorten hyväksi toimiville yhteisöille, seuroille, yhdistyksille, koululuokille ja hyväntekeväisyystoimijoille. Tuen avulla on aiempina vuosina toteutettu esimerkiksi pelireissuja, harrastusvälineiden ostoja, pelipaitoja, lasten ja nuorten tapahtumia, matalan kynnyksen tukea erilaisiin haasteisiin ja harrastusmaksuissa avustamista vähävaraisille. Pienikin tuki voi tehdä suuren vaikutuksen lapsen tai nuoren elämään sekä perheiden hyvinvointiin.
– On arvokasta, että voimme yhdessä asiakasomistajiemme kanssa olla tukemassa helposti saavutettavaa harrastus- ja hyväntekeväisyystoimintaa, joka parantaa pohjoissuomalaisten lasten ja nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Kun tuemme yhdessä tämän päivän lapsia ja nuoria, rakennamme samalla huomisen hyvinvoivaa Pohjois-Suomea. Harrastusten kautta lapset oppivat luottamaan itseensä, löytävät paikkansa yhteisössä ja saavat eväitä, jotka kantavat pitkälle aikuisuuteen, sanoo Osuuskauppa Arinan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Salonen.
– Elinkustannusten nousu vaikuttaa suoraan siihen, millaisia harrastusmahdollisuuksia perheillä on tarjota lapsilleen. Moni joutuu miettimään, mihin on varaa ja mitä joudutaan jättämään pois. Jos tukemme voi auttaa esimerkiksi joukkueen harrastemaksujen, soittotuntien tai liikuntavarusteiden hankkimisessa siten, että ne pienentävät perheen maksamaa summaa, olemme onnistuneet, sillä jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus harrastaa, kokea uutta ja saada tukea, silloin kun sitä tarvitsee, Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola kertoo.Nyt on aika ilmoittautua tuenhakijaksi
Tuenhakijaksi voivat ilmoittautua pohjoissuomalaiset yhteisöt, jotka kohdistavat saamansa tuen lasten ja nuorten toimintaan alueella. Tuensaajat valitaan asiakasomistajien äänestyksellä. Näin varmistetaan, että tuki menee sinne, missä sitä eniten tarvitaan – yhteisöjen omista tarpeista käsin. Tukea maksetaan tänä vuonna 200 000 euroa, euro jokaista Arinan asiakasomistajaa kohden.
– Asiakasomistajat päättävät äänestämällä tuensaajat ja me Arinassa varmistamme, että tukisumma jakautuu suhteutettuna koko Arinan toimialueelle, ei ainoastaan suurimpiin kaupunkeihin. Puolet tuesta ohjataan lasten ja nuorten harrastusyhteisöille ja toinen puolisko hyväntekeväisyyskohteille lasten ja nuorten hyväksi, Salonen toteaa.Faktoja Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukihausta:
- Tukihaku on käynnissä 30.9.2025 asti osoitteessa https://arina.fi/sponsorointi
- Tukea jaetaan vuonna 2025 reilu 200 000 €, euro jokaista Arinan asiakasomistajaa kohden
- 50 % tuesta kohdistetaan lasten ja nuorten harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyyskohteille lasten ja nuorten hyväksi.
- Tukea voi hakea, jos:
- Yhteisön (seuran, järjestön, yhdistyksen) toiminta painottuu lapsille ja nuorille
- Kotipaikka on Arinan toimialueella Pohjois-Suomessa
- Tuki ohjautuu vähintään 25 lapselle/nuorelle
- Toiminta on jatkuvaa ja pysyvällä pohjalla
- Arinan asiakasomistajat päättävät tuensaajat hakijoiden joukosta.
- Linkki äänestykseen lähetetään niille asiakasomistajatalouksien jäsenille, joilla on omissa asiakastiedoissaan 5.10. mennessä:
- sähköpostiosoite
- lupa lähettää tutkimuskyselyitä
- Tiedot voi tarkistaa ja päivittää osoitteessa https://s-kayttajatili.fi
Keväällä 2025 asiakasomistajille teetetyn tutkimuksen perusteella pohjoisen lasten ja nuorten tukeminen nousi selkeästi tärkeimmäksi sponsorointikohteeksi.Lue lisää ja tutustu kolmeen vuoden 2024 tuensaajista:
Lisätietoja:
Minna Salonen, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, +358 40 569 0980, minna.l.salonen@sok.fi Sinua saattaisi kiinnostaa