Mene Etusivulle
2.6.2023

UUTINEN

On aika äänestää - kuka saa sinun äänesi Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukihaussa?

Osuuskauppa Arina jakaa 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastuksien tukemiseen. Tuesta 50 % jaetaan erilaisille harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille. Mukaan ovat voineet hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat ja harrastusyhdistykset (esim. urheilu, musiikki, tanssi, partio, yms.) sekä paikalliset avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella. Toiminnan piirissä tulee olla vähintään 25 lasta ja nuorta.
Mieluinen vapaa-ajan harrastus on lapselle ja nuorelle tärkeä. Erilaisissa harrastuksissa oppii uusia taitoja, ryhmässä toimimista sekä pääsee kokemaan onnistumisen iloa ja elämyksiä – siis eväitä elämään niin koulutielle kuin aikanaan tulevalle työuralle. Kun harrastuksen puitteet ovat kunnossa, motivaatio ja kiinnostus säilyvät. Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, harrastusyhdistykset sekä paikalliset avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella.

Nyt on aika äänestää sinun ehdokastasi tuensaajaksi - äänestyslinkki löytyy sähköpostistasi!

Kaikki hakukriteerit täyttävät yhteisöt osallistuvat verkkoäänestykseen, jossa Arinan asiakasomistajat päättävät äänillään lopulliset tuensaajat. Äänestystuloksen perusteella, alueellinen tasapuolisuus huomioiden, tukipotti jaetaan vähintään 30:lle eniten ääniä saaneelle yhteisölle.Äänestyskutsun saavat kaikki Osuuskauppa Arinan asiakasomistajatalouden jäsenet, jotka ovat ilmoittaneet asiakastietoihinsa sähköpostiosoitteensa viimeistään 31.5.2023 ja eivät ole kieltäneet tutkimuskyselyiden lähettämistä. Tiedot voi tarkistaa ja päivittää Omalla S-kanavalla. Mikäli et ole saanut sähköpostia, kannattaa tarkistaa myös roskaposti-kansio. Jokainen äänestäjä voi äänestää yhtä harrastusyhteisöä /-seuraa JA yhtä hyväntekeväisyys-/tukiyhteisöä. Vaikka harrastusyhteisöt on jaettu jäsenalueisiin, voit silti valita äänestettävän yhteisön miltä tahansa jäsenalueelta. Äänestä viimeistään 18.6.2023. Vastaajien kesken arvotaan 3 kpl 50 € S-ryhmän lahjakorttia. Lahjakorttien voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Harrastusyhteisöt – Jäsenalueittain

Jäsenalue 1: Oulu, Ii, Muhos, Utajärvi ja Vaala

  • AC Susikädet ry Iiläisten lasten ja nuorten harrastusten tukeminen, tukirahat kohdistetaan varusteiden hankintaan ja vuorojen käyttökuluihin. Harrastuksiin kuuluu mm. jääkiekkoa, salibandyä, jalkapalloa ja kaukalopalloa.
  • Alula Borealis / Oulun luistelukerho ry Alula Borealiksen luistelijoiden tavoitteena on taitojen kartuttaminen ja urheilijoiksi kasvaminen. Tärkeintä harjoittelussa on silti ennen kaikkea luistelusta nauttiminen ja yhdessä tekemisen ilo! Alula Borealis on pohjoisin muodostelmaluistelun minorisarjan joukkue. Näin ollen luistelijoiden kisamatkat suuntautuvat usein bussilla Etelä-Suomeen.
  • Aurora Borealis, Oulun luistelukerho Aurora Borealis on Oulun luistelukerhon muodostelmaluistelujoukkue, joka luistelee SM-noviiseissa. Aurora Borealiksessa luistelee 26 12–15-vuotiasta tyttöä. Tytöt treenaavat tavoitteellisesti, hauskuutta unohtamatta. Joukkue käyttäisi saamansa tuen Taitoluisteluliiton Pro-leiritykseen, mihin joukkue on hakenut mukaan.
  • Haukiputaan Heitto ry Yleiskustannusten noustua seura käyttäisi saamansa tuen tukemalla lasten ja nuorten harrastamista pitämällä harrastamisen kustannukset kohtuullisina, tukemalla vähävaraisia kausimaksuista suoriutumisessa, tukemalla monilajiharrastajia kausimaksujen keventämisellä ja kannustamalla lapsia ja nuoria jaettavin stipendein.
  • Haukiputaan Pallo ry Tuki käytetään HauPassa lyhentämättömänä lasten ja nuorten toimintaan. Tuki mahdollistaa harrastustoiminnan erilaisten tapahtumien järjestämisiä lapsille ja nuorille.
  • Iin hiihtoseura ry Järjestämme seuramme junioreille perheineen perheleirin syyskuussa 2023 ja hakemamme tuki käytetään leirikulujen kattamiseen, jotta kaikilla seuramme jäsenillä on mahdollisuus osallistua leirille. Leirillä saa harjoittelun ohessa kokea yhteisöllisyyttä ja vahvistaa ystävyyssuhteita harrastuksen parissa.
  • Jussit – Harrastejääkiekkojoukkue Oululainen Harrastekiekkojoukkue Jusseissa on tavoitteena tarjota harrastekiekkomahdollisuus kerran viikossa ilmaiseksi halliolosuhteissa. Me tarjoamme matalan kynnyksen harrastetoimintaa turvallisessa ja suvaitsevassa seurassa. Hankimme varusteita lahjoituksina. Tarvitsisimme lähitulevaisuudessa lisää pelivarusteita ja yhdenmukaisia peli/harjoituspaitoja, emme kerää keneltäkään mitään maksuja.
  • Kastellin Kiekko Pojat ry Matalankynnyksen urheiluseura, jonka toiminta perustuu siihen, että kaikki pääsee mukaan leikkimään ja pelaamaan. Tarvitsemme tukea välinehankintoihin, kesätapahtumaan ja lasten harrastamisen tukemiseen.
  • Kellon Työväen Urheilijat, voimistelujaosto Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus kokea liikunnan iloa ja onnistumisen elämyksiä. Tuella hankkisimme harrastusvälineitä, jotka ovat kaikkien ryhmien yhteisessä käytössä.
  • Kiekko-Oulu ry Oulun alueen jääkiekkojunioreiden harrastamisen tukemiseen.
  • Kiimingin Kiekko-Pojat ry Matalan kynnyksen harrastamisen mahdollistaminen kaikille lapsille ja nuorille, yli lajirajojen. Tavoitteenamme on järjestää lapsille ja nuorille harrastepelejä -ja turnauksia jääkiekossa, jalkapallossa ja salibandyssä.
  • Kiimingin Urheilijat ry Perheliikunnan kehittäminen. Matalan kynnyksen toiminta, jossa innostavalla ja helposti lähestyttävällä tavalla liikutetaan lapsia ja samalla vanhempiakin.
  • Kuivasjärven Aura ry Käyttäisimme tuen ilmaisiin yleisurheilukoulu paikkoihin sekä nuorten ohjaajien kouluttamiseen. Ilmaisia yleisurheilupaikkoja jaamme esimerkiksi HOPE ry:n kautta, sillä jokaisella pitää olla mahdollisuus harrastaa liikuntaa! Haluamme olla ehkäisemässä drop out -ilmiötä motivoimalla ohjaajiamme kouluttamalla heitä. Tällä tavoin saamme pidettyä heidät urheilun parissa pidempään.
  • Laitasaaren Veto Tukea käytetään lasten ja nuorten liikuntaleiritoiminnan järjestämiseen, jotta kustannukset saadaan pysymään alhaisina. Lisäksi tukea käytetään nuorten työllistämiseen lasten ja nuorten urheilukoulujen apuohjaajina.
  • Muhoksen 4H-yhdistys ry 4H-harrastuksessa innostutaan, onnistutaan ja opitaan uusia asioita kavereiden kanssa. Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuella mahdollistetaan paikallista lasten ja nuorten kerho- ja leiritoimintaa.
  • Muhoksen Jääklubi ry Tavoitteenamme on tukea kiekkokoulun ja harrasteryhmien toteutumista. Kiekkokoulu on alle 8-vuotiaille tytöille ja pojille tarkoitettu kiekkokoulu, jonne ovat tervetulleita kaikki, sukupuoleen tai taitotasoon katsomatta.
  • Muhoksen Metsänkävijät ry Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät järjestää viikoittaisten koloiltojen lisäksi nuorille retkiä ja leirejä, joilla opitaan ja kerrataan luonnossa liikkumisen taitoja. Pyrkimyksenä on mahdollistaa osallistuminen kaikille mahdollisimman alhaisella kustannustasolla. Tuen avulla hankitaan tarvittavia varusteita ja tarvikkeita.
  • Muhoksen Pallo-Salamat ry Mahdollistaa lapsille ja nuorille pesäpalloharrastuksen kokeilu, ettei heti tarvitse omia välineitä.
  • Muhoksen Voitto ry Haemme tukea pääosin Tyttöpainin kehittämiseen. Oma ryhmä on tuon ikäisille tytöille tärkeä. Tarvetta tyttöjen ryhmälle löytyy myös naapurikunnista, joten ovemme ovat avoinna kaikille kiinnostuneille. Koulujen liikuntatunteja vähennetään, joten urheiluseurojen työ lasten ja nuorten liikuttajina on kasvanut. Poikia unohtamatta, tukea käyttäisimme myös heidän leirityksiin ja varusteiden hankintaan.
  • Muhos Volley 96 Mahdollisella tuella kouluttaisimme valmentajia ja vetäjiä toimintaan, sekä kouluttaisimme myös omia junioreitamme toimimaan lentopallotuomareina. Lisäksi seuramme tarkoituksena on tarjota mahdollisimman matalalla kynnyksellä lentopallon harrastamista. Tukea kohdistettaisiin myös niille nuorille, kenen harrastaminen ei muuten onnistuisi taloudellisten haasteiden vuoksi.
  • Musiikkikoulu Groovehouse Lasten ja nuorten musiikkileiri, joka tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia kannustavassa ilmapiirissä. Leiri mahdollistaa tutustumisen muihin samanhenkisiin ihmisiin turvallisessa ympäristössä ja saattaa poikia myös uusia ystävyyssuhteita. Leiri huipentuu päätöskonserttiin, jossa kaikki osallistujat pääsevät esiintymään.
  • Oulun 4H-yhdistys Haluamme järjestää yli 10-vuotiaille toivottuja yöleirejä, joissa tarjolla on mm. kalastusta, eräilyä, kädentaitoja ja mukavaa yhdessäoloa. 10–16-vuotiaat tulee pitää mukana vapaa-ajan harrastustoiminnassa ja järjestää sitä heidän toiveitaan kuunnellen.
  • Oulun Elokuvakeskus Tuki käytettäisiin etusijassa lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin tekijävierailuihin, mahdollisuuksien mukaan myös kiertuetoimintaan.
  • Oulun espanjankieliset ry Yhdistyksen tavoitteena on luoda kestävä kulttuurillinen pohja Oulun espanjankieliselle yhteisölle. Yhdistyksen toiminta pohjautuu jo vuodesta 2018 kokoontuneen espanjankielisten lastenkerhon toimintaan. Jäsentemme kansalaisuudella ei ole väliä, mutta toimimme espanjan kielellä. Haemme tukea, jotta voimme laajentaa toimintaamme sekä tarjota monipuolisemmin ohjelmaa kohderyhmällemme.
  • Oulun Floorball Club ry Ohjaamme saamaamme tukea ohjaajiemme kouluttamiseen, jotta pystyisimme tarjoamaan arvokasta työtä tekeville ohjaajillemme lisää työkaluja tarjota seuran jäsenille mielekäs ja motivoiva ympäristö harrastaa tasosta riippumatta.
  • Oulun Golfkerho ry Oulun Golfkerho ry hakee tukea junioreiden valmennustoiminnan laadun parantamiseen. Vuonna 2023 Oulun Golfkerhon junioritoimikunta kerää varoja Trackman simulaattorin hankkimista varten. Laitteen avulla parannamme huomattavasti talvikauden harjoitteluolosuhteita.
  • Oulun Hiihtoseura ry Seura haluaa tarjota tasapuolisesti lapsille ja nuorille mahdollisuuden osallistua ensilumille harjoitteluleirille. Hiihdon ja ampumahiihdon välinekustannukset ovat korkeat, jonka vuoksi seura haluaisi järjestää tukirahalla kustannusvapaan yhteisen leirin kaikille seuran urheilijoille ja harrastajille.
  • Oulun Judokerho ry Järjestämme Pohjois-Suomen alueelle erityistarpeita omaavien lasten ja nuorten leiripäivän ensimmäistä kertaa. Lisäksi ohjaamme tuen seuran omille lapsille järjestettävään 24h tatamilla -tapahtumaan.
  • Oulun kisko ry Haemme tukea lasten ja nuorten lentopallotoiminnan kehittämiseen.
  • Oulun Kärpät 46 ry Oulun Kärpät 46 ry:ssä tarjoamme toimintaa eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Haluamme jakaa tuen usealle ryhmälle/joukkueelle seurassamme: luistelu- ja kiekkokoulun maalivahtien varusteeisiin, viskaritoimintaan, juniorijoukkueiden oheisharjoitteluvälineisiin sekä juniorijoukkueiden ensiapuhenkilöiden EA-koulutuksiin.
  • Oulun Lohet ry Avustus käytetään lasten, nuorten ja erityisryhmien uimaopetuksen ja valmennustyön hyväksi. Pyrimme tarjoamaan kaikille uimareille kohtuuhintaisen ja laadukkaan harrastuksen ja kivan yhteisön esimerkiksi koulutyön rinnalle. Kiinnitämme myös huomiota terveellisten elämäntapojen ja riittävän levon merkitykseen.
  • Oulun Luistinseura ry Oulun Luistinseuralla on toimintaa neljässä eri lajissa (jalkapallo, jääpallo, keilailu ja salibandy) ja seuratoiminnan pääpaino on junioritoiminnassa. Tuki ohjataan junioritoiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen seuran eri lajeissa.
  • Oulun Lippo Juniorit ry Tuki käytetään kokonaisuudessaan pesisliikkarin ja pesiskoulun välinehankintoihin, kuten palloihin, räpylöihin ja kypäriin. Näin mahdollistamme matalan kynnyksen toiminnan kaikille lajista ja liikunnasta kiinnostuneille pitäen osallistumiskustannukset matalana.
  • Oulun Luistelukerho Käyttäisimme tukea kohonneiden harjoituskustannusten maksamiseen. Oulun kaupungin jäähallit ovat kiinni noin kolme kuukautta ja tänä aikana järjestämme toimintaamme lähialueen maksullisissa jäähalleissa.
  • Oulun Naisfutis ry Pienestä pitäen - Futista päiväkoteihin!
  • Oulun Naisvoimistelijat ry Tuki käytetään lasten ja nuorten harrastuksen hyväksi, jotta saamme kausimaksujen hinnat pidettyä mahdollisimman alhaisina ja näin ollen mahdollisimman moni pystyy harrastamaan ja liikkumaan seurassamme. Haluamme auttaa tuella niin kilpailijoita kuin harrastajiakin ja mahdollistaa harrastuksen jatkumisen. Voimistelu liikuttaa!
  • Oulun Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry Oulun NMKY:n kuorot Ynnin pojat ja Oulun Fröökynät hakevat tukea toimintansa kehittämiseen ja elinvoimaisena pitämiseen eli kuoroharjoitusten ja harjoitusleirien mahdollistamiseen. Kuorossa nuoret oppivat laulamisen ja musiikkikulttuurin lisäksi vastuuta ja yhteistyötaitoja sekä saavat onnistumisen kokemuksia. Musiikki on hieno harrastus!
  • Oulun Pyrintö ry Lasten ja nuorten kilpailumatkakuluihin
  • Oulun Pöytätennis -86 ry Seuramme tarjoaa aina kaikille harrastajille mailat ja pallot käyttöön. Omia ei tarvitse ostaa harrastaakseen pingistä. Mahdollinen tuki käytetään lyhentämättömänä kaikkien hallilla pelaavien pelaajien käytettävissä oleviin mailoihin ja palloihin.
  • Oulun ratsastajat ry Hevosen merkitys ihmisen henkistä hyvinvointia ylläpitävänä kaverina -kurssille olisi tarvetta. Viikottaisen toiminnan lisäksi järjestetään luento tai luentoja henkisestä koutsaamisesta. Opetellaan uskomaan omiin taitoihin ja kehittymismahdollisuuksiin. Lisäksi hankitaan lisää keppariesteitä monipuolistamaan harjoittelumahdollisuuksia.
  • Oulun Uinti 1906 ry Seuramme käyttää kaikki ulkopuoliset tuet suoraan lyhentämättömänä lasten ja nuorten harrastuksien kehittämiseen sekä harjoittelussa tarvittaviin välineisiin. Suurin osa tuesta käytetään eri uimakoulujen opetusvälineisiin tai lajeja harrastavien urheilijoiden harjoitteluvälineisiin.
  • Oulunsalon Norret ry Toiminnassamme tarvitaan tiloja, joissa lapset ja nuoret voivat toteuttaa partioihanteita. Saimme vastikään metsäpalstallemme Sanginjoelle valmiiksi kodan, mutta kohteessa on vielä kehitettävää. Haluamme parantaa retkeilyn edellytyksiä ja tuella voisimme rakentaa varaston tai puuliiterin, jossa polttopuut ja muut metsässä touhuamiseen tarvittavat tarvikkeet pysyisivät suojassa.
  • Oulunsalon Pallo ry Tuen käytämme harjoitusolosuhteidemme ja seuramme kehittämiseen. Muun muassa paikalliselle tekonurmelle on tarkoitus saada saniteettitilat.
  • Oulunsalon Vasama Lentopallo Maksamme palkkaa kesäleirien vetäjille, eli nuorien kesätyöntekijöiden palkkakulujen rahoitus ja jos tukea jää yli ostetaan juniorijoukkueille syksyllä tarvikkeita mm. palloja ja ensiapuvälineitä.
  • Partiolippukunta Tervapartio ry Läheisten kasvaneiden asuinalueiden vuoksi Tervapartion jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina, ja myös rahoituksen tarve on lisääntynyt. Tuen käytämme partion ydintoimintaan: leirien ja retkien järjestämiseen. Koska toiminta pyörii vapaaehtoisvoimin, suurimmat kulumme tulevat juuri leireistä ja retkistä. Tuella katamme leirien ja retkien isoimpia kuluja, jotka koostuvat yleensä ruokailuista ja matkoista.
  • Poropadel ry Jos saamme tukea, niin käytämme sen täysimääräisesti edistämään lasten ja nuorten padelharrastusta. Ajatuksissamme on ollut korttelipadel matalan kynnyksen osallistumisella, jonkinlaista kerhomaista toimintaa lapsille... Innovatiiviset ihmisemme keksivät takuulla hauskaa ja helppoa toimintaa, jolla saadaan lapset ja nuoret liikkeelle!
  • Putaan Vilkkaat ry Partiolippukunta Putaan Vilkkaat on käynnistämässä projektia uuden, oman kokoontumispaikan hankkimiseksi/rakentamiseksi. Nykyinen kokoontumispaikkamme tullaan lähivuosina purkamaan uuden urheilukentän ja huoltorakennuksen tieltä. Keräämme varoja, jotta voisimme jatkossakin tarjota vilkasta partiotoimintaa yli sadalle lapselle ja nuorellemme.
  • SB Hurricane ry Tukisumma käytettäisiin Hurrikaanijunioreiden maalivahtivarusteiden uusimiseen sekä juniorivalmentajien kouluttamiseen.
  • SS Rankat Ankat ry Tyttösalibandyn kehittämiseen Pohjois-Suomessa, SS Rankat Ankat oli kevään 2023 aikana AINOA pohjoissuomalainen salibandyseura, joka edes haki uusia tyttöjä. SSRA haluaa panostaa juuri tyttöjen salibandyharrastukseen
  • Suunnistuskerho Pohjantähti ry Lasten ja nuorten tulevaisuus on meille ensisijaisen tärkeä. Äänesi merkitsee paljon - se voi auttaa SK Pohjantähteä tarjoamaan lapsille ja nuorille parhaan mahdollisen tulevaisuuden suunnistuksen parissa. Tuella voisimme tarjota heille unohtumattomia leirielämyksiä, laadukkaita harjoitusmateriaaleja ja palkitsevia harjoituskilpailuja.
  • Telemark Team ry Telemark Team on rakentamassa uutta tanssikulttuuria Ouluun, jossa luodaan yhdessä tanssista osa päivittäistä liikuntaa mahdollisimman monelle lapselle, nuorelle ja aikuisille. Tukea tarvitaan kehittämään tätä tanssiharrastus-, tanssitapahtuma- ja kilpailutoimintaa.
  • Tervarit Juniorit ry Käytämme mahdollisen tuen 5vs5-vaiheen eli nuorimpien nappulaikäluokkien toiminnan kehittämiseen. Tarkoituksenamme on jatkossakin kouluttaa ja kasvattaa nuoria sekä heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä juniorivalmennukseen ja tarjota tukea heille.
  • Trail Park Boys ry Pyöräpuisto Kaakkurin Liikuntamaahan. Rahoituksen avulla voimme investoida laadukkaaseen ratojen rakentamiseen, turvallisuustoimenpiteisiin, kunnossapitovälineisiin ja tapahtumien järjestämiseen. Tuki mahdollistaa turvallisen ja kaikille avoimen ympäristön luomisen, joka kannustaa lapsia ja nuoria osallistumaan maastopyöräilyyn.
  • Utajärven 4H-Yhdistys ry Tukea käytettäisiin lapsille suunnattuun toimintaan. Kerhojen ja kurssien materiaalikuluihin ja lasten tapahtumakuluihin. Olemme tänä vuonna laajentaneet toimintaa myös Vaalan alueelle. Käynnistysvaiheessa tuki tulisi tarpeeseen.
  • Utajärven nuorten toimintaorganisaatio Unto ry Oulujokivarren jokavuotinen Unto rock on talkooporukalla järjestetty tapahtuma, jossa opetetaan nuoriakin talkoilemaan. Tuki menisi ilmaiskonserttiin, joka on suunnattu lapsille ja nuorille.
  • Vaalan Kulttuuriklubi ry Haemme tukea Oulujärven Merirosvot ®️-tapahtuman järjestämiseen. Tapahtumia järjestetään kaksi. Koko perheen seikkailupäivä, sisältäen nuorten ja aikuisten yhteisen joukkuekilpailun, sekä erityisryhmien oman Merirosvot -tapahtumapäivän. Tapahtuma kerää vuosittain noin 400 seikkailijaa ja mukavalla tavalla toiminnan kautta tuodaan rikasta Oulujärven Merirosvojen paikallishistoriaa esille.
  • VECTOR – Suomen Verkkopeliyhdistys ry Käytämme tuen Vectorama-tapahtuman järjestämiseen. Tuella tuotamme mahdollisimman paljon sisältöä tapahtuman ilmaiskävijöille.
  • Virpiniemi Golf Club ry Tuen avulla haluaisimme lisätä kaikille avoimien tapahtumien määrää ja saada nuoret liikkumaan lajin pariin yhteistyössä alueen koulujen kanssa.
  • Voimistelu- ja Urheiluseura Yli-Iin Naseva ry Tarjoamme Yli-Iiläisille lapsille ja nuorille innostavia ja liikunnallisia kokemuksia eri toimintojen muodossa. Liikunnalliset kerhot innostavat lapsia ja nuoria liikkumaan.
  • Yli-Iin kuntalaisyhdistys ry Yli-Iin kuntalaisyhdistys ry, hakee rahallista tukea Frisbeegolf hankkeeseen.

Jäsenalue 2: Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Siikajoki ja Siikalatva

  • AS Moon ry AS Moon tarjoaa Raahen seutukunnassa lapsille ja nuorille laajaa futsal-lajitoimintaa. Taloudellisen tuen avulla seuramme kykenisi jatkossakin tarjoamaan laadukasta ja varsinkin monipuolista liikuntaa lapsille ja nuorille futsal-lajin parissa, sekä esim. kesäisin järjestämämme liikuntakerhojen puitteissa tarjoamaan myös työllistymismahdollisuuksia alueemme nuorille kesätöiden merkeissä.
  • FC Raahe Tukea käytetään juniorijoukkeiden harrastemaksuihin, jotta mahdollisimman monella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus jalkapallon harrastamiseen.
  • Funky Hall SODAP ry Tuki käytetään toiminnan kuluihin, joista suurimpia ovat opettajien palkat sekä toimitilan vuokrat.
  • Maaralan kyläyhdistys ry Tukea käytettäisiin Maaralan koulun pihaympäristön parantamiseen. Maaralan koulu ei ole enää koulutoiminnassa, vaan sen omistaa Maaralan kyläyhdistys ry yhdessä paikallisten metsästysseurojen kanssa. Maaralan koululla järjestetään leirejä. Tavoite olisi lisätä koulun pihapiirissä lasten ja nuortenkin viihtyisyyttä esimerkiksi uudella hiekkalaatikolla, keinuilla, liukumäellä tai kiipeilytelineellä.
  • Merituuli ry Tuki käytetään partiolippukunnan eri ryhmien partioilloissa tarvittavien tarvikkeiden sekä yhteisten leiri- ja retkitarvikkeiden hankintaan. Myös leirien järjestämiseen ja muihin partiotapahtumiin, jotta toiminta voidaan pitää edullisena ja osallistumiskynnys matalana.
  • Raahen Jääkiekkoklubi ry Raahen Jääkiekkoklubin tavoitteena on pitää laji kaikkien saavutettavissa olevana harrastuksena. Toiminta järjestetään suurimmaksi osaksi talkoo- ja vapaaehtoisvoimin, joten harrastamisen kustannukset saadaan pidettyä matalina. Haettu tuki käytetään täysimääräisenä pelaajakohtaisten kulujen pienentämiseksi. Saaduilla varoilla kustannetaan seuralle tulevia kustannuksia, jolloin niitä ei tarvitse periä harrastajilta.
  • Raahen purjehdusseura Lasten ja nuorten käyttämien veneiden kunnostaminen ja huolto. Näin mahdollistamme kaikille tasapuolisen ja edullisen harrastamisen. Haluamme tarjota jokaiselle kiinnostuneelle nuorelle mahdollisuuden tutustua purjehdukseen.
  • Raahen Vesa ry Raahen Vesa on Olympiakomitean tunnustama yleisurheilun sinettiseura, joka liikuttaa lapsista aikuisiin saakka. Seura käyttää mahdollisen tuen yleisurheilukoulujen järjestämiskustannuksiin.
  • Ruukin Formula-K Kerho ry Maksuton kartingkoulu lapsille ja nuorille. Lisäksi aiomme järjestää useampia ilmaisia ajotilaisuuksia kesän ja syksyn mittaan "kerhoiltojen" yhteydessä.
  • Ruukin Samoojat ry Haemme tukea varustehankintoihin toiminnan monipuolistamiseksi sekä kattamaan osallistumismaksuja etenkin vähävaraisten osalta.
  • Ruukki Rangers ry Haemme tukea tulevan kesän tapahtumien järjestämiseen ja osallistumiskustannusten alentamiseksi, jotta kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa. Hevoset toimivat terapiana, opettavat vuorovaikutustaitoja, vastuun ottamista sekä monia muita hyödyllisiä taitoja ja tapoja lapsille ja nuorille. Tallilta löytyy myös kavereita!
  • Siikalatvan Urheilijat ry Tuki menisi lasten liikkakerhon ja kisojen varusteisiin ja palkintoihin sekä mahdollisesti uusien ohjaajien kouluttamiseen ja/tai ohjaajavierailun järjestämiseen (esim. hiihtokoulu tai yleisurheilun lajikoulu).
  • Teräs-Kiekko Teräs-Kiekko on perinteikäs raahelainen jääkiekkoseura, josta tiensä Suomen ja maailman huipulle ovat raivanneet mm. Joonas Donskoi, Miikka Salomäki, Markus Poukkula ja Jyri Junnila. Teräs-Kiekon juniorityö on tunnetusti laadukasta. Leijona-kiekkokoulu seurassamme on ilmainen ja junioreiden kausimaksutkin pyritään pitämään edullisena, että kaikilla olisi mahdollista harrastaa tätä meille niin rakasta lajia.
  • Vihannin Judo ry Tuki käytetään yhteisiin kisa- /leirimatkoihin, joissa yhteishenki kasvaa ja tulee mukavia muistoja. Haluamme jatkaa hyvää ja monipuolista liikuntaharrastuksen ylläpitoa.

Jäsenalue 3: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä

  • Ajax-Sarkkiranta ry Tuen avulla kehitämme alle 12-vuotiaiden lasten ympärivuotista jalkapallotoimintaa laadukkaissa olosuhteissa ja valmennuksessa. Tuen avulla kehitämme erityisesti lapsuusvaiheen valmennusosaamista koulutusten ja säännöllisen tutoroinnin kautta. Jokainen lapsi ansaitsee osaavan valmentajan päästääkseen omalle huipulle - ja jokainen valmentaja ansaitsee erinomaisen toimintaympäristön kehittyä toimessaan!
  • JMT Jaowsamut muaythai ry Tuki tulisi thainyrkkeilyvälineiden uusimiseen sekä kilpailuiden järjestyskuluihin. Lasten ja nuorten hanskoihin sekä säkkeihin, ja pistehanskoihin ja potkutyynyihin.
  • Kempeleen Pyrintö ry. / Uintijaosto Mahdollinen tuki tullaan käyttämään uusien uimaopettajien koulutukseen sekä lasten uimakouluissa tarvittavien välineiden, mm. sukelluslelujen hankintaan. Tukea käytetään myös uintivalmennuksessa tarvittavien välineiden, mm. räpylöiden ja lättärien hankintaan, jotta kaikilla kilpauintiuraa aloittavilla lapsilla olisi mahdollisuus tällaisten välineiden käyttöön.
  • Kiekko-Laser juniorit ry Jääkiekkoon kuuluu lajiharjoitteiden lisäksi monimuotoinen oheisharjoittelu. Seuran oheisharjoitteluohjelma/tavoitteet on uudistettu. Sen seurauksena tarvitsemme oheisharjoitteluun uutta välineistöä. Tuen tulisimme käyttämään oheisharjoitteluvälineiden hankintaan.
  • Lakeuden Paini ry Syksyllä -22 aloitimme Nuoret valmentajat -kokeilun. Ideana on, että seuran nuoria, koulun, elämän ja painin saralla nivelvaiheessa olevia painijoita koulutetaan pienempien lasten painiohjaajiksi ja -huoltajiksi, ja sitoutetaan näin pysymään harrastuksen parissa. Toivomme suurta ääni- ja euromäärää, jotta voimme jatkaa Nuoret valmentajat -kokeilua myös tämä vuoden syksystä eteenpäin.
  • Limingan 4H-yhdistys Limingan 4H-yhdistys käyttää tuen kokonaisuudessaan lasten ja nuorten toiminnan järjestämiseen eli päiväleirien ruoka- ja materiaalikuluihin sekä kurssitarvikkeisiin, jotta osallistumishinnat ei nousisi yleisten kustannusten noustua liian korkeaksi kenellekään.
  • Limingan Naisvoimistelijat ry Etenkin nuorten ohjaajien sitouttaminen seuran toimintaan mahdollistamalla monipuolinen koulutus heille, voimistelutapahtumien/kevätjuhlien järjestäminen ja ohjauksessa käytettävien välineiden uusiminen ja hankkiminen.
  • Limingan Pallokarhut Käyttäisimme saamamme tuen talviharjoitteluvuorojen hankintaan jalkapallohallista. Lisäksi haluamme alentaa nuorten pelaajien kilpajoukkueiden kustannuksia tukemalla niiden toimintaa. Haluamme pitää tuen avulla edulliset kausimaksut ja matalan kynnyksen kaikille halukkaille jalkapallon harrastamisessa Limingassa.
  • Partiolippukunta Samposet ry Partiotoiminnan saavutettavuus matalalla kynnyksellä. Partio halutaan valtakunnallisesti pitää helposti saavutettavana harrastuksena kaikille ja tämän tukeminen myös kunnallisella tasolla nähdään erittäin tärkeänä. Lippukunnan oman retkeilyalueen huolto ja kunnossapito. Sisäisen koulutuksen ja tukimuotojen kehittäminen tukemaan erityistarpeisia lapsia ja nuoria toimintaan osallistumisessa.
  • Tyrnävän 4H-yhdistys ry Olemme lasten ja nuorten oma järjestö. Käyttäisimme Arinan tuen lasten ja nuorten harrastustoimintaan koko Tyrnävän alueella kylät mukaan lukien. Järjestämme mm. kerhoja, kursseja ja leiritoimintaa.
  • Tyrnävän palloseura Tyrnävän palloseura. Liikutamme lapsia ja nuoria, läpi vuoden Tyrnävällä. Haluamme kehittyä ja kouluttaa ohjaajiamme ja valmentajiamme. Joukkuetoimintamme on tavoitteellista ja pyrimme mahdollistamaan liikunnan riemua, iloa ja yhdessä tekemisen meininkiä! Tue pientä suurta seuraamme, tue Typsiä.
  • Tyrnävän Tempaus ry Tukirahaa kerätään sekä pesiskoululle että tänä kesänä pelaaville D-tyttöjoukkueille (ikä 11-13v.) sekä C-tyttöjoukkueille (ikä 13-15 v.). Pesiskoulun tuki tulisi menemään välinehankintoihin, jolloin pesäpallon saloihin tutustuvat pelaajat pääsisivät matalalla kynnyksellä mukaan lajiin - jopa ilman omia varusteita. D-tytöt matkaavat valtakunnalliselle pesisleirille Joensuuhun 18-23.7. ja C-tytöt omalle leirilleen Ouluun 24-29.7.. Käyttäisimme osan tukirahasta näiden leirien kokonaiskustannuksien kattamiseen.
  • V. ja U-seura Kempeleen Kiri ry Mahdollinen tuki menisi suoraan ja lyhentämättä meidän junioritoimintamme tukemiseen. Korona-ajat ovat sekä nykyinen maailmantilanne on haastavia urheiluseuroille. Apu ja tuki on kullanarvoista, sitä tarvitaan.

Jäsenalue 4: Enontekiö, Kemi, Keminmaa, Kolari, Muonio, Pello, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio

  • Alatornion Pirkat ry Urheilukoulujen kulujen kattamiseen, joka mahdollistaa osallistumismaksujen minimoimisen, kesäkuussa 10.-11.6.2023 pidettävän keihäsleirin järjestämiskuluihin ja MetalliCup-kisojen järjestämiseen, joissa 15-vuotiaat ja nuoremmat osallistuvat ilmaiseksi, lisenssiä tai minkään seuran jäsenyyttä ei vaadita.
  • EteläPortimo 72 Tuen käyttökohteena on ainoastaan juniorijoukkueet U 10, U13 ja U15 joukkuueet sekä Leijonakiekkokoulu.
  • Fanfara di Rondini/Puhallinorkesterit Meri-Lapin musiikkiopisto Tuki auttaisi järjestämään jotain ekstraa ja spesiaalia viikoittaisten treenien lisäksi. Esim. omat viikonloppuleirit, innostavia kouluttajia, paremman mahdollisuuden matkustaa erilaisiin tapahtumiin, jotka monesti ovat pitkän matkan takana täältä pohjoisesta katsottuna. Noiden edellä mainittujen myötä soittoharrastuksen yhteisöllisyys lisääntyy entisestään ja motivoi kehittämään omaa soittotaitoa.
  • Hetan Hukat ry Haluamme pitää kerhomme ilmaisina ja antaa kaikille mahdollisuuden tulla mukaan kokeilemaan uusia liikuntamuotoja ja toimimaan yhdessä.
  • Hiilimön Erästäjät ry Tuella järjestäisimme nuorille ampumaradalla opetusta aseiden käsittelyyn ja turvalliseen metsästykseen. Mahdollisesti voisivat suorittaa metsästäjätutkinnon sekä esim. hirvimerkin tai jatkaa harjoittelua seuran jäsenien mukana ennen kursseja. Tuen avulla saisimme järjestettyä mahdollisuuden kokeilla eri kalastusmahdollisuuksia ja pystyisimme tarjoamaan mahdollisuuden kokeilla kalastusvälineitä.
  • Hyvän mielen Hevostelijat ry Tuen käyttäisimme lasten ja nuorten hyväksi erilaisten teemapäivien, retkien ym. toiminnan muodossa. Haluamme kannustaa halukkaita mukaan hevostoimintaan ja tutustuttaa heidät erilaisiin mahdollisuuksiin hevosten kanssa harrastamisessa ja näin pitää samalla yllä pienen kylän hevosharrastustoimintaa.
  • Kallin Kanervat ry Toimintamme toteutetaan vapaaehtoisvoimin, mutta kokoontumispaikkojen käyttökuluihin ja leirien ja retkien järjestelyihin tarvitaan rahaa. Ensi kesänä järjestämme oman leirin Keminmaan Honkamaassa ja Rokualle osallustumme vähän isommalle leirille. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee osallistumaan.
  • Karesuvannon Kotaveikot ry Varoja tarvitsemme ennen kaikkea sali- ja uintivuorojen vuokraamiseen, koska kylässämme ei ole mitään liikuntatiloja; koulunkin vanha liikuntasali on käyttökiellossa sisäilmaongelmien vuoksi.
  • Karungin kataja ry Tuella voimme tarjota Karungin ja lähialueen lapsille monipuolista liikuntaharrastusta. Hiihdon, salibandyn, yleisurheilun ja liikuntaleikkikerhojen parissa.
  • Kemin Into ry/voimistelu Avustuksen tulisimme käyttämään joukkueiden kilpailumatkojen tukemiseen ja välineiden hankkimiseen harrasteryhmiin.
  • Kemin Lämärit ry Matalan kynnyksen harrastamisen mahdollistaminen eri taloudellisissa tilanteissa oleville perheille. Cheerleadingtoiminnan laajentaminen Tornioon ja harrastuksen tuominen lähelle koteja. Nuorten hyvinvoinnin edistäminen yhteistyössä Lapin AMKin kanssa aiheina muun muassa terveelliset elämäntavat, päihteet, itsetunto ja mielenterveys.
  • Kemin Naisvoimistelijat ry Laadukkaan lasten liikunnan toteuttamiseen sekä liikuntavälineisiin.
  • Kemin Palloseura ry Suurin ja tärkein tuen tarpeen paikkamme on saada resursseja ammattivalmentajien palkkaamiseen, jotta toiminnan laatu sekä sen myötä liikunnan innostavuus on korkealla tasolla.
  • Kita-kan ry Erityisesti junioreiden kilpailu- ja leirimatkojen tukemiseen, sekä jäsenmaksun pitämiseen alhaisella tasolla.
  • Kolarin Kontio Pidetään yhdessä Pohjoisen puolta -tuki käytetään harrastamisen mahdollistamiseen kaikille pienin kustannuksin. Haluamme että kaikilla on mahdollisuus olla mukana ja osallistua joukkueiden toimintaan. Tuki käytetään lyhentämättömänä junioreiden turnausreissuihin ja muuhun toimintaan.
  • Kolarin Työväen Urheilijat ry Mahdollistamme kaikille lapsille ja nuorille harrastuksen jääkiekon parissa. Meille tärkeä tavoite on saada lapset kokemaan liikkumisen ilo!
  • Laivakankaan Ravinuoret Joka viikko pidettävään kerho toimintaan ja leirien mahdollistamiseen lapsille mahdollisimman edullisesti sekä opintomatkaan Ravitalli Perttuselle Orimattilaan.
  • Meri-Lapin Golfklubi ry Kesällä 2023 järjestämme Tour’in, johon otamme ensimmäistä kertaa mukaan myös erityisgolfarit. Tavoitteenamme on tarjota kaikille osallistujille pienet ja kivat palkinnot jokaisesta kisasta. Kisan jälkeen aikuiset voivat nauttia kahvista, ja lapset saavat jäätelöä ja pientä naposteltavaa. Tämä on myös tilaisuus vanhemmille täyttää palautelomake, ja arvioida kuluneen kauden onnistumisia ja kehitysmahdollisuuksia.
  • Meri-Lapin Ratsastajat ry Lasten ja nuorten ratsastusvalmennuksiin ohjatulla tuella voimme järjestää seuramme nuorille jäsenille valmennuksia tai hevostaitokursseja, joihin yhä useamman olisi mahdollista osallistua ja oppia uusia taitoja, myös elämää varten.
  • Merilappi United ry Haluamme mahdollistaa kaikkien harrastamisen varallisuudesta riippumatta. Tuen avulla valitsisimme kummipelaajia, joiden kausimaksut katettaisiin avullanne. Ostaisimme myös harrastusvälineitä, kuten palloja, ja muita pelivarusteita kaikkien käyttöön.
  • Pappilanpuisto Pyrevä-säätiö Puiston ylläpitoon ja Lappsetilta hankittujen laitteiden huoltamiseen.
  • Partiolippukunta Simon Kuutit ry Simon Kuuttien viikkotoiminnan tukemiseen mm. Askarteluvälineitä, retkieväitä, retkeilytarvikkeita. Erityisesti uudet puolijoukkueteltat kaminoineen olisivat tarpeeseen vanhojen ja huonokuntoisten tilalle. Avustuksella pystyisimme myös tukemaan lapsia ja nuoria tapahtumien osallistumismaksuissa ja linja-autokyydeissä.
  • Pellon Kiekko -82 ry Tuen käyttökohteena on Pellon kiekon junioritoiminnan tukeminen ja harrastusolosuhteiden parantaminen. Tukea käytettäisiin pelimatkojen kustantamiseen sekä jääkiekkovarusteiden ja peliasujen päivittämiseen.
  • Pellon Ponsi ry Tuki menee täysimääräisenä lasten ja nuorten liikunnan edistämiseen ja tukemiseen. Seura toimii täysin talkoovoimin ja palkattua väkeä ei ole.
  • Pohjan tytöt ja sissit ry Leiri-, kilpailu- ja retkitoiminta, johon tarvitsemme kaikkein eniten tukea toiminnassa. Kilpailut ja leirit ovat pääsääntöisesti Lapin piirin alueella ja matkakulut ovat suurin kuluerä. Lisäksi koulutus- ja kurssitoiminta, jonka tarkoitus on kehittää laadullisesti partio-ohjelman toteutumista lippukunnan toimissa. Nuorista ja aikuisista koulutetaan partiojohtajia, akele ja sampoja, jotka toimivat lippukunnan eri tehtävissä.
  • Pohjolan Tytöt ry Tukea käytettäisiin pienempien (8 hlön) telttojen hankkimiseen lippukunnalle. Näillä päästäisiin yöpymään pienemmissa porukoissa retkillä sekä päästäisiin pidemmille matkoille patikoiden kun ovat isoja telttoja kevyempiä.
  • Simon Kiri E-juniorit Tuki tullaan käyttämään pelireissukustannuksiin, sekä joukkueiden harrastustoiminnan varmistamiseen ja kehittämiseen tulevalla kaudella.
  • Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry/Lapin piiri ry TUL:n Lapin piiri järjestää lapsille ja nuorille LETE-leirin kesällä 2023. Vuonna 2022 leirille osallistui 91 lasta ja nuorta, joista 10 kesätyösetelillä palkattua nuorta sekä loput vapaaehtoisia toimijoita huoltoon ja keittöön ym.
  • Tanssi- ja joogakoulu Stage oy Mahdollista tukea käyttäisimme voimisteluvälineisiin ja yhteisöllisen 15-vuotis tapahtuman järjestämiseen.
  • Tervolan 4H-yhdistys Tuella on tarkoitus hankkia urheiluvälineitä lasten käytettäväksi, palloja, erilaisia pelejä. Lisäksi tukirahalla toteutettaisiin lapsille ja nuorille erilaisia kädentaitoja kehittäviä teemailtoja, kuten kakkukoristekurssia (johon tarvitsemme materiaaleja) ja kalastuskurssi (johon tarvitsemme välineet.) jne. Tukiraha osoitettaisiin siis nuorille ja lapsille.
  • Tornion 4H-yhdistys Haemme tukea lasten ja nuorten 4H-toiminnan organisointi- ja toteutuskuluihin. Mm. kerho-, koulutus- ja leiritoiminnasta syntyviin kuluihin, tarvikehankintoihin ja ohjaajapalkkioihin. 4H-kerhoissa lapset oppivat monipuolisesti kestävään elämäntapaan liittyviä arjen taitoja sekä yritteliään ihmisen perusvalmiuksia tekemällä oppien. Kerhot ovat teemoiltaan kokki-, liikunta ja monitoimikerhoja.
  • Tornion Ice Hockey Club ry Tuki tultaisiin käyttämään oheistoiminta- ja jääharjoitteluvälineiden uusimiseen.
  • Tornion Pallo -47 ry Seuran tavoitteena on madalluttaa kynnystä kaikkien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen aloittamisessa ja tukea jo käynnistyneen harrastuksen jatkumista. Tuki kohdennetaan niiden seuran junioripelaajien hyväksi, joiden perheillä ei taloudellisten tai muiden sosiaalisten olosuhteiden vuoksi ole tasavertaisia mahdollisuuksia suoriutua jalkapalloharrastuksessa koituvista taloudellisista kuluista.
  • Tornion uimaseura ry Mahdollinen tuki käytettäisiin pienten lasten uimakoulujen järjestämiseen, nuorten kilpauimareiden leirittämiseen ja uimakilpailukulujen kattamiseen.
  • Veitsiluodon Kalamiehet ry Tulemme käyttämään koko tukisumman lähialueen lasten ja nuorten ohjattujen kalastustapahtumien ja kurssien toteuttamiseen siten että mahdollisimman monella nuorella olisi mahdollisuus päästä kokeilemaan ja mahdollisesti jopa aloittamaan kalastusharrastus hyvässä seurassa.
  • Veitsiluodon Kisaveikot ry Veitsiluodon Kisaveikot käyttää tukisumman Kemin ja lähialueen lapsille ja nuorille suunnatun yleisurheilun ohjatun harrastustoiminnan järjestämiseen edellä kerrotulla tavalla. Rahaa kuluu mm. ohjaajien koulutukseen ja kurssimaksuihin, harjoitusvälineisiin ja -tarvikkeisiin ja harjoitusryhmien ohjaajien kulukorvauksiin ja liikuntatapahtumien muihin kuluihin ja maksuihin.
  • Ylitornion 4H yhdistys Ylitornion 4H yhdistys käyttäisi tuen 4H nuorien yritystoiminnan käynnistämiseen esim. Kurssittamiseen. 4H on järjestänyt tapahtumia aiemmin, olisiko taas jonkun kivan tapahtuman aika ?
  • Ylivoli – Ylitornion Voimistelu ja Liikunta ry Käyttäisimme tuen välineistön uusintaan, esiintymisiin, tilavuokriin ja muuhun seuratoiminnan pyörittämiseen.

Jäsenalue 5: Pudasjärvi, Ranua ja Rovaniemi

  • AC Ressut ry Tuki käytettäisiin varusteisiin, tapahtumiin ja toiminnan pitämisenä edelleen ilmaisena perheille
  • Arctic Volley Rovaniemi ry Tukemalla Arctic Volleyta mahdollistat sen, että tulevaisuudessa pohjoinen lentopallokenttä loistaa taas tuhansien revontulten voimalla! Lähde kanssamme tarjoamaan nuorille matalan kynnyksen harrastusmahdollisuus syksyllä 2023 aloittavan uuden Korttelilentopallo-konseptin myötä. Me kasvatamme nuoria, jotka uskaltavat tavoitella unelmiaan!
  • FC Kurenpojat ry Tuki käytetään kenttävuokrien ja pallojen ostamiseen.
  • FC Santa Claus Napapiiri ry Tuki käytetään täysimääräisesti lasten ja nuorten jalkapallon harrastamisen mahdollistamiseen. Me olemme kasvamassa koko Lapin alueen isoimmaksi lasten ja nuorten jalkapalloseuraksi, mikä osoittaa toiminnan laadukkuuden. Me haluamme tarjota lapsille paikan osallistua mukaan matalalla kynnyksellä. Tervetuloa mukaan perheiden seuraan.
  • Lapin Ampujat ry Haemme tule ampumaolosuhteiden ja toiminnan kehittämiseen. Välineet: ampujan varusteet, ilma-aseet. luodit. Rataolosuhteet: taululaitteet
  • Lapin Lukko ry, nyrkkeilyjaosto Lapin Lukon nyrkkeilyjaosto pyrkii edelleen kehittämään lapsille ja nuorille suunnattua erittäin matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Seura tarjoaa nyrkkeilysalin lisäksi käytännössä kaikki harjoitteluun tarvittavat välineet. Jatkuvasti kasvava harrastajamäärä vaatii kuitenkin kasvavia resursseja niin salin ylläpitoon, varusteisiin kuin talkoopohjalta toimivien ohjaajien koulutukseenkin.
  • Lapin Lukko ry / Yleisurheilu Vähävaraisten lasten harrastus- ja kilpailutoiminnan tukeminen pitääksemme harrastustoiminnan hinnat maltillisina.
  • Lapin Pelastusliitto ry Tuki käytetään palokuntanuorten koulutusleirin 2023 järjestelyihin.
  • Lapin Yleisurheilu ry Tuki käytettäisiin kaikkien seurojen yhdessä tapahtuviin koulutuksiin, leiritysavuksi, muuhun liikuntatoiminnan tukemiseen, jotta lasten liikunta toiminta jatkuisi edelleen. Tukirahat eri tahoilta ovat viime aikoina olleet tiukassa, eikä kovin ole pystytty edullisesti kouluttamaan esim. ohjaajia tai auttamaan jäsenseuroja esim. ohjaaja avuilla.
  • Mountain Club Ounasvaara ry Tuki kohdistetaan lasten ja nuorten lumilautailu- ja freeski-toimintaan.
  • Napapiirin Pojat ry Toimintamme tavoitteena on tarjota nuorille turvallinen ja innostava ympäristö haastaa ja kehittää itseään sekä oppia sosiaalisia taitoja ja johtamista. Aikuisten tuki on meillä partiossakin korvaamatonta, sitoutuneita ja motivoituneita ryhmänjohtajia saadaan kouluttamalla ja pitämällä heistäkin huolta. Tuethan meitä, jotta voimme pitää lippumme korkealla jatkossakin. Kiitos!
  • Nivavaaran koulu, 1-2b-luokka Haluaisimme tehdä retken Ranuan eläinpuistoon, mutta koululla ei ole siihen rahaa. Opettajilla ei ole lupaa kerätä rahaa huoltajilta, sillä peruskoulu on ilmainen. Ainoastaan ulkopuolelta tuleva rahalahjoitus mahdollistaisi retkemme. Bussiretki Ranuan eläinpuistoon syksyllä 2023 maksaisi n.1230 € (liput 730 € ja bussi n. 500 €).
  • Ounasvaaran Hiihtoseura Tavoitamme seurana vuosittain lähes sata hiihtäjänalkua OH:n hiihtokoulun kautta. Hiihtokoulu onkin tärkeimpiä väyliä innokkaiden tulevaisuuden hiihtäjien tavoittamisessa. Tuki käytetään hiihtokoulun kehittämiseen monipuolisen, elinikäisen liikuntaharrastuksen tuomiseksi yhä useamman ulottuville ja ensi askelten mahdollistamiseen maastohiihdon parissa.
  • Ounasvaaran Hiihtoseura Ounasvaaran Hiihtoseuran suunnistuskoulussa ensikosketuksen suunnistukseen saa kymmenet pienet suunnistajat. Haluamme seurana tarjota näille pienille suunnistajanaluille mahdollisuuden oikeaan suunnistusharrastukseen, johon haemme tukea. Haettava tuki käytetään suunnistuksen junioritoiminnan kehittämiseen monipuolisen, elinikäisen liikuntaharrastuksen tuomiseksi yhä useamman ulottuville.
  • Ounasvaaran Atleetti Klubi ry Seura pyrkii tukemaan kaikkien kisamatkoja, jotta omavastuuosuus jäisi mahdollisimman pieneksi. Lisäksi seura järjestää mahdollisimman paljon leiritoimintaa kotimaassa ja tekee myös leirivierailuja ystävyysseuroihin pohjoismaissa sekä Espanjaan. Seura pyrkii tukemaan leirimatkoille osallistuvia nuoria mahdollisimman paljon. Kolmas tuen käyttökohde on arjen harjoittelu ja harjoitussalin vuokramaksut.
  • Pudasjärven 4H-yhdistys ry Tuki käytetään lasten ja nuorten kerho-, päiväleiri- ja retkitoimintaan sekä nuorten klubitoiminnan kehittämiseen.
  • Pudasjärven Urheilijat Tarkoituksenamme on kehittää yleisurheilutoimintaa junioreissa ja järjestää heille viikottain kesän aikana nappulakisat, joissa on sarjat alle 5 v, alle7v, alle 9v, alle 11v ja alle 13-vuotiaat. kisat pidetään joka maanantai klo 18–19.30 Suojalinnan urheilukentällä. Me haluamme kasvattaa uusia Wilma Murtoja ja Topi Raitasia.
  • Ranuan Peura ry Ranuan Peura käyttää Osuuskauppa Arinalta saatavan tuen lasten ja nuorten liikuntatoiveiden toteuttamiseen. Tuen avulla hankitaan lasten ja nuorten toivomia välineitä ja mahdollisuuksien mukaan pidetään esimerkiksi uusia lajikokeiluja.
  • Rops soveltava Mahdollistamme jalkapallo harrastuksen myös erityisen tuen tarpeessa oleville. Palloilun ilo kuuluu kaikille!
  • Rovaniemen Kiekko ry Kohdistamme tukemme erityisesti Starttivaiheen (Kiekkokoulu, U8-U10) sekä Tyttökiekon toiminnan tukemiseen.
  • Rovaniemen NMKY Saatu tuki käytetään vähävaraisten pelaajien tukemiseen ja muihin suoraan pelaajiin kohdistuviin kustannuksiin, mm. seuramme nuorempien ensimmäisten pelireissujen matkakustannuksia alentamaan.
  • Rovaniemen Palloseura ry Tuki kohdistetaan suoraan lyhentämättömänä lasten ja nuorten monipuolisen harrastustoiminnan toteuttamiseen ja sen kehittämiseen
  • Rovaniemen Pöytätennis -60 ry Seuratoiminnan kehittäminen, ohjaajien koulutus, uusien välineiden hankkiminen.
  • Rovaniemen Reipas ry Mahdollinen tuki suunnataan lasten ja nuorten puntti- ja nyrkkeilykoulujen varuste- ja kalustohankintaan.
  • Rovaniemen Taitoluistelijat ry Rovaniemen Taitoluistelijat ry (RoiTa) on Suomen pohjoisin, vuonna 2004 perustettu taitoluisteluseura, joka toimii Lapin urheiluopisto Santasportin yhteydessä. Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuen seura kohdentaisi alle 16-vuotiaiden lasten ja nuorten ohjaajien ja valmentajien koulutus- ja palkkauskuluihin.
  • Rovaniemen Urheilusukeltajat ry Seura pyrkii edelleen saamaan kaksi uutta norppaohjaajaa koulutettua, ja järjestettyä norppaosastolle kesäretken Kemin Selkäsarveen snorklaamaan.
  • Rovaniemen Verkkopalloseura ry Tuki suunnataan lasten ja nuorten harrastusmaksuihin sekä muiden tennis seurojen järjestämiin kilpailumatkoihin. Matkakustannukset ovat monelle harrastajalle mahdottomuus osallistua näille kilpailumatkoille. Tähän seura panostaisi saadulla tuella.
  • Rovaniemen Voimistelu ja Liikunta ry Haemme tukea 75-vuotisjuhlan järjestelyihin. Haluamme juhlistaa toimintaa marraskuussa 2023 juhlalla, jolla on ansaitsemansa puitteet ja johon kaikki halukkaat voivat tulla katsomaan esityksiä. Seuran ryhmät aina 3-vuotiaista aikuisiin näyttävät juhlassa taitonsa. Ryhmät saavat hyvää esiintymiskokemusta sekä iloa ja motivaatiota harjoituksiinsa juhlan myötä.
  • Santa’s United ry Seura käyttää tuen Tukirahaston kautta vähävaraisille ja lasten ohjaajien kouluttamiseen. Santa´s United Tukirahasto tukee vuosittain vähävaraisia lajin harrastajia. Tukea annetaan harrastusmaksuihin ja välinekustannuksiin, jotta voimme tukea lasten ja nuorten tasapuolisia mahdollisuuksia harrastaa säännöllistä liikuntaa. Laadukkaan toiminnan takaavat ohjaajat, joita tuemme kouluttamalla heitä.
  • Siepakat ry Siepakat on yhdessä harjoittelua, iloa, riemua ja hyvää mieltä. Kansantanssi on siitä mahtavaa, että me luodaan onnistumisia ja elämyksiä ryhmässä. Toiminta on kaikille avointa ja mukaan voi tulla kuka tahansa: toimintaa on vauvasta vaariin, taitotasoon katsomatta. Tuki käytetään Siepakat ry toimintaan.
  • Taipumattomat ry Tuen avulla vahvistamme seuran nuorten valmentajien osaamista kouluttamalla heitä.

Jäsenalue 6: Inari, Kittilä, Sodankylä ja Utsjoki

  • Inarin Ilves ry Seuran ainoa sali sijaitsee tällä hetkellä Nuorisokeskus Vasatokassa, jonne ei kulje yleistä liikennettä. Jopa useiden kymmenien kilometrien matka kylistä salille karsii harrastajia, koska aina vanhemmilla ei ole aikaa kyyditsemiseen. Mahdollistaaksemme yhä useamman lapsen ja nuoren harrastamista, haemme tukea kesäkauden kuljetusten järjestämiseen. Kesäkausi kestää meillä n. kuusi viikkoa.
  • Inarin Tunturisudet ry Rakennamme TULISTELUKODAN Ivalon taajamaan partiokolon pihalle kesällä 2023. Kota on iso investointi lippukunnallemme, vaikka rakentaminen hoituukin vapaaehtoisvoimin. Kodan noin 7 000 € budjetista on jo yli puolet koossa vuoden kestäneen varainkeruun ansiosta. Toinen tuen käyttökohde on LIPPUKUNNAN KESÄLEIRI. Tuen avulla saamme pidettyä leirimaksun kohtuullisena myös vähävaraisille perheille.
  • Kittilän 4H-yhdistys ry Kerhoissamme on kausittain n. 280 lasta ja nuorta vuosittain. Kittilän 4H teemakerhot toimivat Kittilässä ja touhukerhot Kittilän sivukylissä aktivoiden kunnan sivukylillä asuvia lapsia ja nuoria. Lisäksi työllistämme vuosittain 15 koulutettua kerho-ohjaajaa, joista alle 18-vuotiaita nuoria on 12 kerho-ohjaajaa. Lisäksi Kittilän 4H osallistuu eri tapahtumiin sekä koulutus sekä kurssitoimintaan tuoden 4H yrittäjyyttä esille.
  • Kittilän Vapaaehtoinen Palokunta ry Kittilän VPK:n nuoriso-osasto on perinteinen ja aktiivinen ryhmä, joka tarjoaa nuorille erinomaisen mahdollisuuden tutustua palokuntatoimintaan. Toimintaan kuuluu tavallisten viikkoharjoitusten lisäksi parin päivän mittaisia yhteisiä retkiä sekä vuosittaisia pidempiä kesäleirejä. Viikkoharjoituksissa koulutetaan mm pelastustoimeen kuuluvia tietoja ja taitoja, yleiseen turvallisuuteen liittyviä asioita sekä ensiapua.
  • Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry Tuki käytettäisiin lippukunnan lasten ja nuorten retki- ja leiritoimintaan sekä erätaitojen ja vastuullisen retkeilyn vahvistamiseen. Tuki mahdollistaisi myös matalan kynnyksen retken järjestämisen paikkakunnan "ei vielä partiolaisille" lapsille ja nuorille.
  • Lapin Sudet ry Lapin Sudet ry toimii aktiivisesti kolmella jaostolla: voimistelu, suunnistus ja lentopallo. Haemme tukea toiminnan kehittämiseen, matkakuluista kertyviin menoihin ja koulutukseen, että voisimme tulevaisuudessakin tarjota lapsille ja nuorille laadukasta harrastustoimintaa.
  • SBC Levi ry Salibandyseuramme toiminnassa liikkuu noin 150 alle 16-vuotiasta kittiläläistä lasta ja nuorta. Lisäksi erilaisten yhteistyötapahtumien kautta harrastajamäärä nousee yli 500 lapseen ja nuoreen. Tukemalla seuramme junioritoimintaa olet mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten liikuntaharrastusmahdollisuuksia sekä kasvua liikunnalliseksi ja työkykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi.
  • Sodankylän Kisasiskot Uusien välineiden hankintaan sekä koulutukseen!
  • Sodankylän Pallo ry Tuki käytetään juniorijoukkueiden pelimatkakuluihin
  • Sodankylän tanssi ry Sodankylä Tanssi ry. täyttää 40-vuotta. Haemme tukea juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen. Järjestämme esim. kaikille lapsille ja nuorille avoimia tanssikursseja sekä tanssinäytöksiä, joissa esiintyvät paikkakunnan lapset ja nuoret.
  • Tunturi-Kiekko ry Tunturi-Kiekon ja koko Inarilaisen seuratoiminnan yhteistyön kehittäminen ja laajentaminen ennennäkemättömällä tavalla koko kunnan elinvoimaa tukevaksi toiminnaksi sekä seurayhteisöllisyyden räjäyttäminen alueelliseksi ilmiöksi!
  • Utsjoen Kuohu ry Tulemme lisäämään lentopalloharrastustoimintaa kunnostamalla Utsjoen kunnan rantalentopallokenttää ja kehittämällä sen lähialuetta houkuttelevammaksi ja paremmaksi paikaksi järjestää rantalentopalloturnauksia ja muita liikuntatapahtumia.

Avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt

  • Erityislasten Omaiset ELO ry Tuen avulla tekisimme jatko-osan Hymyn arvo (2020) lyhytelokuvaan. Hymyn arvo elokuva kertoo ystävyydestä ja soveltuu kaiken ikäisille. Elokuvan käsikirjoituksen, näyttelemisen ja käytännön toteutuksen tekisivät lappilaiset erityislapsiperheet. ELOkuvan ohjaus, kuvaus ja leikkaus ostettaisiin ulkopuoliselta ammattilaiselta.
  • Hailuodon koulun vanhempaintiimi Hailuodon koulun vanhempaintiimi haluaa lisätä erilaisia lasten liikuntamahdollisuuksia ja hankkia parkour- kentän välineitä Hailuotoon.
  • Help Center Oulu ry Tuki suunnataan lasten ja nuorten kotouttamiseen, kerhotoimintaan, tapahtumiin ja retkiin.
  • Hetekylän nuorisoseura ry Tarvitsemme tukea liikuntavälineiden hankintaan/kunnostamiseen, mm. lentopalloverkolle tolpat ulos, jääkiekkomaalien verkot, talveksi kolia kentän puhdistukseen.
  • Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry Tukea haemme lasten ja nuorten vapaa-ajan elämysten sekä harrastamisen mahdollistamiseen. Ettei kenenkään lapsen ja nuoren tarvitse jäädä pois kaveriporukasta puuttuvien varusteiden kuten esimerkiksi luistimien tai mailan vuoksi. Tai että heillä jokaisella olisi mahdollisuus mennä kavereiden kanssa kahville, leffaan tai vaikkapa hampurilaiselle joskus.
  • Huonesuon vanhempainyhdistys Huonesuon vanhempainyhdistys järjestää kahden viikon välein alle kouluikäisten lasten perheille suunnattuja liikunnallisia iltoja, johon ovat tervetulleita kaikki pienet lapset perheineen huolimatta vanhempien tulo-, koulutus- tai kulttuuritaustasta. Toiminnalla pyritään mahdollistamaan pienten lasten liikkumisen riemu sekä ikätovereiden ja erilaisten perheiden kohtaaminen.
  • Hyväntekeväisyysyhdistys Arjen Tuki ry Tuki käytetään Meri-Lapin alueella lasten elämyksellisiin, kulttuuripainotteisiin virkistystapahtumiin ja retkiin. Avustuksella vuokrataan tapahtumiin tarvittavaa välineistöä ja ostetaan lapsille suunnattuja kulttuuripalveluita, teatteriesityksiä ja artistipalveluita.
  • Karihaaran koulun tukioppilaat Tukioppilaat tekevät tärkeää vapaaehtoistyötä kouluviihtyvyyden lisäämiseksi. Varainkeruu tulevien tukioppilaiden hupparihankintoihin on parhaillaan menossa. Tukioppilaat järjestävät paljon matalan kynnyksen toimintaa ja erilaiset välituntiaktiviteetit ovat suosittuja. Niissä tarvittavia välineitä ja niiden säilytyslaatikoita täytyy uusia. Mahdollisella tuella pystymme toteuttamaan myös uusia toimintaideoita.
  • Keminmaan Lassilan koulun vanhempainyhdistys ry Tulemme käyttämään mahdollisen tuen, koulun liikunta- ja harrastevälineiden päivittämiseen 80-luvulta tälle vuosituhannelle, jotka ovat pitkälti huonossa kunnossa ja ehkä jopa hieman vanhanaikaisia.
  • Lapin alueen Epilepsiayhdistys ry Saamamme tuen käytämme Nuorten kiipeilypäivään. Tarjoamme kyydin, kiipeilypäivän ja ruokailun. Lisäksi haluamme kehittää ruoanlaittokursseja, joissa nuoret voisivat opetella tekemään lempiruokiaan ja saamaan ajantasaista tietoa epilepsiasta.
  • Lapin ensi- ja turvakoti ry Perheiden ollessa haasteellisessa elämäntilanteessa huomion kiinnittäminen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin jää helposti taka-alalle. Arinan tuen avulla haluamme tarjota vauva- ja lapsiperheille hyvinvointia tukevia ja ylläpitäviä kulttuurisia kokemuksia yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa siten, että toiminnassa painottuu erityisesti lapsen etu.
  • Lapin Martat ry Ohjattu harrastustoiminta alle 16-vuotiaille: Ruoanvalmistuksen perustaitoja ja terveellisiä valintoja yhdessä tehden keittiössä. Lisäksi teemme retkiä luontoon ja tutustumme luonnonantimiin. Kannustamme pakkaamaan eväät mukaan omillekin retkille! Puhutaan rennolla meiningillä ravitsemussuosituksista.
  • Lastenklinikoiden Kummit ry Kun lapsi joutuu sairaalaan, voi pieni mieli täyttyä erilaisista ajatuksista. Kummien lohtunallen tärkeänä tehtävänä on olla lapsen vierellä hänen sairaalamatkallaan. Lahjoituksella hankitaan Kummit-lohtunalleja, toimitetaan ne OYSin potilaan luokse sekä tuetaan lasten ja nuorten viihtyvyyttä sairaala-aikana erilaisin virkistystapahtumin ja hankinnoin, joita julkisin varoin ei ole mahdollisuutta juurikaan järjestää.
  • Lintulammen asukasyhdistys ry Lapsiperheiden köyhyys on kasvanut merkittävästi myös Oulussa. Tavoitteenamme on tukea vähävaraisia lapsiperheitä keräämällä 100 jouluruokakassia (tässä auttaa myös kaupunki) sekä 100 joululahjaa/lahjakorttia eri ikäisille lapsille ja nuorille.
  • Lionspiiri 107-L Järjestämme lasten ja nuorten vanhemmille Kiusaamisesta Terveeseen Nettikäyttäytymiseen -koulutus- ja informaatiotilaisuuksia eri puolilla Lappia. Lisäksi jaamme opiskelijoille ja kouluille stipendejä sekä tuemme mm. lasten ja nuorten liikuntaa yhteistyökumppaneittemme kanssa järjestettävillä tapahtumilla esim. hiihto- ja urheilukilpailut, joiden palkinnot hankimme jokaiselle osallistujalle.
  • Luohuan Maaseutuyhdistys ry Tukea tulemme käyttämään kylän liikuntavälineiden ja -paikkojen kehittämiseen.
  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry MLL:n Lapin piiri tekee työtä lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisemiseksi Lapissa. Toiminnan keskiössä on kaveritaitojen ja turvallisten ryhmien tukeminen lasten ja nuorten arjessa. Äänestämällä autat meitä vahvistamaan lasten ja nuorten kaveritaitoja, auttamaan yhteisöjä rakentamaan ryhmiin turvallista ilmapiiriä sekä tukemaan nuorten omaehtoisia, yksinäisyyden ehkäisyyn tähtääviä projekteja.
  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pyhännän yhdistys ry Käytämme tuen tapahtumien, uimakoulun ja retkien järjestämiseen lapsille ja perheille, tarjoamalla maksutonta ja kaikille avointa toimintaa.
  • MC Kärpät FIN ry Tuemme nuorimpia jääkiekkoharrastajia seurojen kautta Oulun ja Kainuun alueella. Voisimme jakaa Oulun alueella useita stipendejä, kun saamme lisäksi omat varat ja yhteistyökumppanien varat. Nuoret perheet tarvitsevat apua ensisijaisesti koska tulot ovat vielä vähäiset.
  • Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry Tuella järjestämme vähävaraisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden päästä kokeilemaan jotain uutta harrastusta tai pientä viikonloppu matkaa johonkin huvipuistoon tai minne he haluaisivat mennä.
  • MIELI Meri-Lapin mielenterveys ry Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuella vahvistamme nuorille tarjottavaa keskusteluapua. Tarjoamme keskusteluapua haastavissa elämäntilanteissa, mieltä painavissa asioissa ja itsemurhayrityksen jälkeen. Keskusteluapua on saatavilla kasvokkain ja verkossa Kriisikeskus Turvapoijussa, Walk in talk -toiminnassa ja Sekasin-chatissa.
  • MIELI Oulun seudun mielenterveys ry Haemme lahjoitusvaroja Sekasin chat -työn koordinointiin. Sekasin-chat on valtakunnallinen keskustelualusta 12–29-vuotiaille, jossa voit keskustella mieltäsi askarruttavasta kysymyksistä tai aiheista nimettömänä ja luottamuksellisesti. Chatissa päivystävät järjestöjen ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset. Vapaaehtoistoiminnan tueksi on luotu toimivat ja työtä hyvin palvelevat rakenteet.
  • MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri ry MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piirin ja MLL:n paikallisyhdistysten nuorisotoiminta tarjoaa lapsille ja nuorille sekä tekemistä että tukea. Kouluyhteistyön ja nuorisotoiminnan kautta MLL vahvistaa lasten ja nuorten kaveritaitoja, ehkäisee kiusaamista ja torjuu yksinäisyyttä sekä mahdollistaa kohtaamisen paikkoja turvallisessa ympäristössä. Toiminnalla lisätään yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja iloa!
  • Muhoksen Pelastakaa Lapset ry Käyttökohteena on lasten ja nuorten tuettava harrastustoiminta.
  • Muonion lapset ja nuoret ry Muonion lapset ja nuoret haluavat kehittää ja parantaa paikallisen uimarannan viihtyisyyttä, turvallisuutta ja käytettävyyttä.
  • Nuorten Ystävät ry StressQ- lyhytterapeuttinen ryhmä stressi- ja ahdistusoireista kärsiville toisen asteen opiskelijoille. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa nuoren mielenterveystaitoja sekä tukea hyvinvointia ja opiskelua. Ryhmät suunnataan Pohjois-Pohjanmaan pienille paikkakunnille ja osa toteutetaan verkossa, jolloin ryhmään on helppo osallistua matalalla kynnyksellä asuinpaikasta riippumatta.
  • Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry Koko perheen yhteinen suunnistus- ja ulkoilutapahtuma perheille, joissa on kehitysvammainen lapsi tai nuori. Tapahtumassa perheet pääsevät kokeilemaan suunnistusta Oulusalon Vasama ry:n suunnistusjaoston ohjauksessa. Tapahtumassa on lisäksi perheille muuta mukavaa yhteistä tekemistä ja makkaranpaistoa.
  • Oulun seudun yhden vanhemman perheet ry Lasten -ja nuorten syysleirin/retken kustannuksiiin jotta moni lapsi ja nuori voisi osallistua perheen taloudellisesta tilanteesta huolimatta.
  • Pohjois-Pohjanmaan Martat ry Lasten ja nuorten kokkikursseihin ja muuhun kotitalousneuvontaan Oulussa ja lähikunnissa. Kursseilla lapset ja nuoret pääsevät opettelemaan ruoanlaittoa ja leivontaa sekä opettelemaan kodin hoitoon kuuluvaa lajittelua, kierrätystä, puhtaanapitoa.
  • Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiö sr Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiö tukee partiotoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla myöntämällä avustuksia lippukunnille ja piirille esim. leirikuljetuksiin, -varusteisiin sekä toimivampiin/esteettömämpiin leiripaikkoihin. Tämä tukee suoraan ja välillisesti lasten ja nuorten osallistumista partiotoimintaan esim. etteivät leirimaksut ole niin korkeat ja useammalla olisi mahdollisuus osallistua partiotoimintaan.
  • Pohjois-Pohjanmaan Perhehoitajat ry Perhehoitoon sijoitettujen lasten ja nuorten vertaistuelliset tapahtumat, retket ja muut aktiviteetit. Tapahtumilla tuetaan yhteenkuuluvuutta, saadaan onnistumisen kokemuksia ja vahvistetaan osallistujien itsetuntoa. Tarvittavat palvelut ostetaan alueen yksityisitä palveluntuottajilta.
  • Pohjois-Suomen Autismikirjo ry Varsinainen tapahtuma vaihtelee tilanteen mukaan, mutta se voisi olla vaikka autismikirjon lapsiperheille suunnattu: Vierailu Superparkkiin, Laskettelupäivä Ruskotunturilla, Päivä Talvikylässä, tai vaikka Ruskaretki Lappin. Isolla rahamäärällä järjestämme luonnollisesti useampia tapahtumia.
  • Pohjois-Suomen Monikkoperheet ry Yhdistyksen toiminta keskittyy vertaistuellisten tapahtumien järjestämiseen. Tapahtumia pyritään järjestämään Oulussa ja sen ympäristökunnissa tasaisesti ympäri vuoden. Tapahtumia järjestetään myös maakunnissa. Tapahtumien painopiste on lapsiperheiden hyvinvointia tukevissa aktiviteeteissa.
  • Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuella tulisimme totetuttamaan syksyllä 2023 syöpää sairastaville ja syövän sairastaneille jäsenperheidemme lapsille ja nuorille kohdennetut vertaistukitapahtumat Oulussa.
  • Pohjoisen Yhden Vanhemman perheet ry Järjestäisimme tukirahalla yhteisen risteilyn lähisaaristoon Jähti tai Leila laivalla ja mahdollisesti myös maksetttaisiin ruokailu osallistujille sekä ohjelmaa ja yhteistä tekemistä saaressa. Tapahtuman kautta tarjoamme vertaistukea ja saamme uusia alueen yhden vanhemman perheitä ja nuoria mukaan toimintaan, kun järjestäisimme heille mahdollisuuden tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia nuoria ja lapsia.
  • Psykoterapiasäätiö Monasteri Lasten, nuorten sekä vanhempien tuki-päivystys/neuvontapuhelinpalvelun kehittäminen ja ylläpito sekä arviojaksojen järjestäminen.
  • Puolivälinkankaan suuralueen asukasyhdistys ry / Nuorisotoiminta Haluamme tukea ja ohjata lapsia ja nuoria mielekkään liikuntaharrastuksen löytymisessä esittelemällä mm. eri urheilu- ja liikuntalajeja. Lisäksi haluaisimme tutustuttaa lapsia ja nuoria perinteisiin urheilulajeihin kuten mm. pesäpalloon.
  • Reki-Vesalan Asukkaat ry Tuella mahdollistetaan Vesala Openin ja FabLab Vesalan toimintaa niin, että saamme eri toimintoihin pysyvyyttä ja lisättyä esim. kulttuurin eri osa-alueiden toteuttamista. Vesala Open kokoaa ihmisiä 60-120 / kerta.
  • Rovaniemen seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry Yhdistyksemme haluaa tarjota lapsille mahdollisuuksia harrastuksiin ja kulttuuriin. Kesälle on suunnitteilla retki Ranuan eläintarhaan, jossa lapset pääsevät näkemään ja oppimaan eläimistä. Mikäli saamme avustuksen, se on tarkoitus käyttää lasten liikunta- ja kulttuurimahdollisuuksien tukemiseen.
  • SOS-Lapsikyläsäätiö Unelmista totta – harrastustuki on SOS-Lapsikylän ennaltaehkäisevää toimintaa. Toiminnan tavoitteena on ehkäistä lasten vapaa-ajan eriarvoistumista ja syrjäytymistä mahdollistamalla kouluikäiselle yksi mieluinen ohjattu ja säännöllinen harrastus. Tuki ohjautuu suoraan haastavassa elämäntilanteessa olevien perheiden lasten harrastamisen tukemiseen unelmista.fi –sivuston kautta. Harrastustuen tarve on kasvanut valtavasti.
  • Syväkankaan koulu/Tukioppilaat Tuki käytetään yhtenäiskoulun oppilaiden kouluviihtyvyyden parantamiseen, kouluväkivallan/kiusaamisen sekä yksinäisyyden ennaltaehkäisemiseen. Lasten ja nuorten välituntitoiminnan, erilaisten tempausten ja teemapäivien järjestämiseen sekä mahdollisen kerho-/klubitoiminnan ylläpitämiseen ja edistämiseen.
  • Vaalan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry Haluaisimme järjestää koulun oppilaille ja vanhemmille mukavan yhteisen toimintapäivän, jonka avulla vahvistaisimme koulun ja kodin yhteistyötä sekä lisäisimme huoltajien ja oppilaiden yhdessä tekemistä. Toiminnallinen päivä mukavan tekemisen ja yhdessä olemisen merkeissä lisää hyvinvointia.
  • Vamos Oulu – Helsingin Diakonissalaitos Säätiö sr Vamos Oulu tarjoaa 16–29-vuotiaille nuorille yksilöllistä tukea ja valmennusta, sekä ryhmätoimintaa mielen hyvinvoinnin, sekä arjen- ja elämänhallinnan tueksi. Valmennuksen lähtökohtana on nuoren arvostava kohtaaminen ja luottamuksen rakentaminen, elämäntilanteen kartoittaminen sekä rinnalla kulkeminen kiinnittyessä tarvitsemiinsa palveluihin ja opiskelu- tai työelämään.
  • Vihiluodon kyläyhdistys ry Tuen käyttökohteena Yhdistys haluaa pitää kunnossa lasten ja nuorten monipuoliset liikuntapaikat Vihiluodossa. Nuoret ovat kalastaneet ahkerasti kanavissa koko kevään. Kaikki nämä liikuntapaikat on Kyläyhdistys rakentanut talkoilla ja huolehtii niiden kunnossapidosta ja ylläpidosta talkoilla. Lasten liikuntakerho vuosittain heinäkuussa.
  • Warjakkalaiset kyläyhdistys ry Tuen avulla voimme laajentaa tapahtumissamme ohjelmistoa ja aktiviteetteja yhä enemmän myös lapsille ja nuorille. Mieluinen vapaa-ajan harrastus on lapselle ja nuorelle tärkeä. Erilaisissa harrastuksissa oppii uusia taitoja, ryhmässä toimimista sekä pääsee kokemaan onnistumisen iloa ja elämyksiä – siis eväitä elämään niin koulutielle kuin aikanaan tulevalle työuralle. Kun harrastuksen puitteet ovat kunnossa, motivaatio ja kiinnostus säilyvät. Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, harrastusyhdistykset sekä paikalliset avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella.

    • Warjakkalaiset kyläyhdistys ry Tuen avulla voimme laajentaa tapahtumissamme ohjelmistoa ja aktiviteetteja yhä enemmän myös lapsille ja nuorille.

KATEGORIAT

  • Tekosysteemi
  • Vastuullisuus
  • Uutiset