20.01.2023
Osuuskauppa Arina suunnittelee Prismakeskuksen rakentamista Valtatie 8:n varteen Raahen Mettalanmäelle. Suunnitelmien toteutuessa nykyinen Raahen keskustassa sijaitseva Prisma uudistettaisiin nykyaikaiseksi S-marketiksi.
Arina on hankkinut omistukseensa Raahen Portti Oy -yhtiön koko osakekannan. Yhtiöllä on Raahen kaupungin kanssa tehty sopimus Mettalanmäellä sijaitsevan tontin hallintaoikeudesta.
− Prismakeskuksen suunnitelmat ovat nyt siinä vaiheessa, että investointiesitys viedään Arinan hallituksen päätettäväksi kevään aikana. Mikäli hallitus hyväksyy esityksen ja suunnitelmat konkretisoituvat pääsemme siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Rakentamisen olisi tällöin määrä alkaa 2023-2024 ja Prismakeskus päästäisiin avaamaan toivottavasti vuoden 2024 aikana, kertoo Osuuskauppa Arinan marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso
Vaikka Arina suunnittelee uutta Prismaa Mettalanmäelle, ei Raahen keskustan kiinnostavuus ole vähentynyt arinalaisten silmissä. Panostus Raahen talousalueen palveluihin on kokonaisuutena merkittävä.
− Raahessa ja sen lähialueella on runsaasti Arinan asiakasomistajatatalouksia. Siten markkina-alue on meille erittäin tärkeä investointikohde ja olemme sitoutuneet olemaan mukana Raahen keskustan kehittämisessä myös tulevaisuudessa. Mikäli suunnitelmat Mettalanmäen Prismakeskuksesta konkretisoituvat, tullaan nykyinen keskustan Prisma uudistamaan laajalla valikoimalla palvelevaksi, nykyaikaiseksi S-marketiksi. Haluamme myös jatkossa kehittää nykyistä, meille ja asiakkaillemme tärkeää kauppapaikkaamme sekä tarjota keskustan alueella asioiville laadukkaan ruokakaupan, Polso toteaa.
− Haluan kiittää Veli-Matti Välikangasta ja Jukka Vitikkaa, jotka ovat tehneet määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti työtä Raahen seudun merkittävän kauppapaikan kehittämisen eteen, Polso kiittelee.
Lisätietoja:
Mikko Polso, toimialajohtaja, marketkauppa, +358 50 388 3430, mikko.polso@sok.fi
26.09.2024 | Arinan uutiset | Kauppakeskus Valkea | Matkailu- ja ravitsemiskauppa | Ravintolat
19.09.2024 | ABC | ABC Carwash | Arinan uutiset
17.09.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | S-market