Osuuskauppa Arinan tehtävänä on tarjota palveluja ja etuja asiakasomistajille. Osuuskauppa on laajasti läsnä asiakkaiden arjessa ja juhlassa. Vastuullinen osuuskauppa huolehtii liiketoiminnan lisäksi pohjoissuomalaisten hyvinvoinnista mm. vuosittaisella lasten ja nuorten toiminnan tuella.

Arina on jakanut vuodesta 2013 tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan yhteensä yli puoli miljoonaa euroa. Tukea ovat voineet hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt sekä muut yhteisöt, jotka kohdentavat tuen pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan. Tänä keväänä tukea haki 102 ja syksyllä ennätykselliset 216 yhteisöä.

Osuuskaupassa asiakasomistajan ääni ratkaisee

Arinan asiakasomistajat päättivät jälleen tuensaajat äänestämällä. Kutsun saivat asiakasomistajat, jotka olivat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, eivätkä olleet kieltäneet tutkimuskyselyitä.

Tällä kertaa äänestykseen osallistui ennätykselliset yli 13 000 vastaajaa. Jokaisella oli kaksi ääntä, yksi harrastusyhteisöille ja toinen hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille. Vastanneiden kesken arvottiin 3 kpl S-ryhmän 50 € lahjakorttia. Arvonnan voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Vähintään 1 000 € tuen saa ennätykselliset 75 yhteisöä, huomioiden Arinan jäsenten ja vastausten alueellinen jakautuminen. Suurimmat äänimäärät ja 10 000 € maksimituet keräsivät Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet ja Lapin ensi- ja turvakoti. Harrastusyhteisöistä jäsenalueiden ykkösiksi nousivat Oulun ja Vihannin 4H-yhdistykset, Ajax-Sarkkiranta, Veitsiluodon Kisaveikot, Rovaniemen Kiekko ja Tunturi-Kiekko.

– Iso kiitos Arinalle ja kaikille Pohjois-Suomen syöpälapsiperheitä äänestäneille. Käytämme avustuksen yhdistyksemme Kesäpäivien 2023 järjestämiseen ja toteutamme avustuksella vertaistuen mahdollistavaa toimintaa yhdistyksemme jäsenperheiden lapsille ja nuorille. Tämän kautta mahdollistamme monta merkityksellistä kohtaamista, kertoo Pohjois-Suomen syöpälapsiperheiden puheenjohtaja Jutta Pernu-Määttä.

– Tämä on todella mukava uutinen. Mieltä lämmittää, että toimintamme koetaan merkittäväksi. Tuella pystymme hankkimaan urheilu-, liikunta- ja leikkivälineitä, jotka tukevat asiakkaittemme kokonaisvaltaista hyvinvointia. Arjen elämykset antavat voimaa ja toivoa kaikille. Lämmin kiitos kaikille yhdistystämme äänestäneille ja onnea kaikille tukea saaneille, iloitsee Lapin ensi- ja turvakodin kehittämispäällikkö Arja Kilpeläinen.

– Olemme Tunturi-Kiekossa erittäin iloisia tuesta. Ylälappilaiset asiakasomistajat ovat selvästi kokeneet toimintamme alueellisesti tärkeäksi ja vastuullisesti järjestetyksi. Tuki on osa varainkeruuta, jonka tarkoituksena on jäsentemme tärkeänä pitämän valmennuspäällikön jatkuvuuden varmistaminen, jatkaa Tunturi-Kiekon puheenjohtaja Janne Tervahauta.

– Arinan sponsoroinnin painopiste on lasten ja nuorten toiminnassa. Mahdollistamme matalan kynnyksen harrastus- ja hyväntekeväisyystoimintaa. Osuuskaupassa asiakasomistajat päättävät tuensaajista. Pidämme yhdessä pohjoisen puolta, huomioiden koko laajan toimialueen, kiteyttää Osuuskauppa Arinan vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen.

 ARINAN PIDETÄÄN YHDESSÄ POHJOISEN PUOLTA -TUENSAAJAT SYKSY 2022, yht. 180 000 €

HYVÄNTEKEVÄISYYS- JA TUKIJÄRJESTÖT

90 000,00 €

Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet 10 000,00 €
Lapin ensi- ja turvakoti ry 10 000,00 €
Hope – Yhdessä ja Yhteisesti ry Oulu 7 753,22 €
Mieli Oulun seudun mielenterveys ry 7 206,21 €
Auta Lasta ry 5 699,96 €
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry 5 549,34 €
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry 5 240,16 €
Erityislasten Omaiset ELO ry 4 891,35 €
Lastenklinikoiden Kummit ry 3 718,06 €
Oulun seudun omaishoitajat ry 3 583,29 €
Raahen Pelastakaa Lapset ry 3 194,83 €
Oulun ensi- ja turvakoti ry / Mieskaveritoiminta 2 600,26 €
Pohjois-Suomen Autismikirjo ry 2 045,33 €
Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiö sr. 2 013,62 €
Syväkankaan koulu/Tukioppilaat 1 870,92 €
Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry 1 815,43 €
Muhoksen Pelastakaa Lapset ry 1 537,96 €
Pohjois-Pohjanmaan Martat ry 1 419,05 €
Hyväntekeväisyysyhdistys Arjen Tuki ry 1 411,12 €
Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry 1 403,19 €
Sydänlapset ja -aikuiset ry:n Pohjois-Pohjanmaan alueosasto 1 379,41 €
Oulun seudun yhden vanhemman perheet ry 1 173,29 €
Lintulammen asukasyhdistys ry 1 094,01 €
Hetekylän nuorisoseura ry 1 000,00 €
Lapin Perhehoitajat ry 1 000,00 €
Lisäksi 14 yhteisöä, joille á 100 $ S-ryhmän lahjakortti 1400,00 €

 

HARRASTUSYHTEISÖT                                         90 000,00 €

Jäsenalue 1: Oulu, Ii, Muhos, Utajärvi ja Vaala

43 000,00 €

Oulun 4H-yhdistys (Oulu) 3 259,24 €
Oulun vapaaehtoinen palokunta ry nuoriso-osasto (Oulu) 3 110,64 €
Kuivasjärven Aura ry (Oulu) 2 744,10 €
Kiimingin Kiekko-Pojat ry (Oulu) 2 228,96 €
Ahmat ry (Oulu) 2 129,90 €
Haukiputaan Pallo ry (Oulu) 1 971,39 €
Haukiputaan Heitto ry (Oulu) 1 911,95 €
Oulun Naisfutis ry (Oulu) 1 753,45 €
Kiekko-Laser Juniorit ry (Oulu) 1 674,20 €
Oulun Luistinseura ry (Oulu) 1 555,32 €
Kiimingin Urheilijat ry (Oulu) 1 485,97 €
Oulun Kärpät 46 ry (Oulu) 1 476,07 €
Oulun Lohet ry (Oulu) 1 456,25 €
Oulun Pyrintö ry (Oulu) 1 456,25 €
Northern Lights Cheerleading, junioreiden
edustusjoukkue Helmet (Oulu)
1 436,44 €
Oulun Lippo Juniorit ry (Oulu) 1 347,28 €
Muhoksen 4H-yhdistys ry (Muhos) 1 277,94 €
Oulun Elokuvakeskus ry (Oulu) 1 268,03 €
Oulunsalon Pallo (Oulu) 1 248,22 €
Partiolippukunta Tervapartio ry (Oulu) 1 129,34 €
Oulun Ratsastajat ry (Oulu) 1 119,43 €
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry (Oulu) 1 089,71 €
Oulun NMKY:n nuorisokuoro Oulun Fröökynät ja
Ynnin Pojat (Oulu)
1 069,90 €
Lisäksi 38 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti 3 800,00 €

Jäsenalue 2: Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Siikajoki ja Siikalatva

7 000,00 €

Vihannin 4h-yhdistys ry (Raahe) 1 940,36 €
Pattijoen Urheilijat Juniorit ry (Raahe) 1 722,07 €
FC Raahe (Raahe) 1 382,50 €
Raahen Jääkiekkoklubi ry (Raahe) 1 055,07 €
Lisäksi 9 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti 900,00 €

Jäsenalue 3: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä

7 000,00 €

Ajax-Sarkkiranta ry (Kempele) 2 199,81 €
Kempeleen Pyrintö ry (Kempele) 1 332,89 €
Eräpartiolippukunta Limingan Niittykärpät /
Limingan Partiotyön Tuki ry (Liminka)
1 105,32 €
V. ja U-seura Kempeleen Kiri ry (Kempele) 1 061,98 €
Lisäksi 13 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti 1 300,00 €

Jäsenalue 4: Enontekiö, Kemi, Keminmaa, Kolari,
Muonio, Pello, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio

14 000,00 €
Veitsiluodon Kisaveikot ry (Kemi) 1 780,85 €
Tornion Pallo -47 ry (Tornio) 1 637,23 €
Tornion 4H-yhdistys ry (Tornio) 1 436,17 €
Kemin Palloseura ry (Kemi) 1 292,55 €
Meri-Lapin Taitoluistelijat (Kemi) 1 278,19 €
Muonion lapset ja nuoret ry (Muonio) 1 220,74 €
Kemin Into ry voimistelu (Kemi) 1 077,13 €
Kemin Lämärit Ry (Kemi) 1 077,13 €
Lisäksi 32 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti 3 200,00 €

Jäsenalue 5: Pudasjärvi, Ranua ja Rovaniemi

15 000,00 €

Rovaniemen Kiekko ry (Rovaniemi) 1 608,19 €
Taito Lappi ry (Rovaniemi) 1 522,90 €
Rovaniemen Palloseura ry (Rovaniemi) 1 486,35 €
FC Santa Claus Napapiiri ry (Rovaniemi) 1 449,81 €
Rovaniemen 4H-yhdistys (Rovaniemi) 1 352,34 €
Lapin Martat ry (Rovaniemi) 1 327,97 €
Rops soveltava jalkapallojoukkue (Rovaniemi) 1 327,97 €
Pudasjärven 4H-yhdistys ry (Pudasjärvi) 1 267,06 €
Arctic Volley Rovaniemi Ry (Rovaniemi) 1 157,41 €
Lisäksi 25 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti 2 500,00 €

Jäsenalue 6: Inari, Kittilä, Sodankylä ja Utsjoki

4 000,00 €

Tunturi-Kiekko ry (Inari) 1 951,97 €
Kittilän Vapaaehtoinen Palokunta ry (Kittilä) 1 048,03 €
Lisäksi 10 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti 1 000,00 €

Pohjoissuomalaisten kotitalouksien yhdessä omistama Osuuskauppa Arina toteutti haasteen, jonka tavoitteena oli rohkaista positiivisen viestin voimalla käyttämään kasvomaskia Arinan toimipaikoissa asioidessa. Haaste aktivoi lähes 8000 pohjoissuomalaista lunastamaan maskikupongin hyvän asian puolesta.

Haasteen kannustimena toimi Arinan lupaus lahjoittaa euro jokaista kasvomaskin käyttöön sitoutunutta omistajaa kohden Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimistolle.

Osallistuminen mobiilisovelluksella

– Halusimme osaltamme auttaa ennaltaehkäisemään koronan leviämistä ja samalla taata sekä turvallisen asioinnin että työskentelyn Arinan toimipaikoissa. Olemme huomanneet maskien käytön lisääntyneen ja uskon, että haaste auttoi edistämään tätä. Siitä suuri ja lämmin kiitos omistajillemme, iloitsee Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.

Kampanjan myötä Pelastakaa Lapset ry saa 10 000 euron tukisumman Arinalta. Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimiston aluejohtaja Anne Karppinen kertoo, että lahjoitus käytetään heidän toiminnan piirissään olevien lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, kuten vertaisryhmätoiminnan ja lapsille ja nuorille järjestettyihin tapahtumiin. Pelastakaa Lasten Pohjois-Suomen aluetoiminnan piirissä on lapsia ja nuoria tukiperheistä, perhehoidosta sekä adoptioperheistä.

– Kiitämme lämpimästi Osuuskauppa Arinaa ja asiakkaita tästä yhteistyömahdollisuudesta ja lahjoituksesta lasten ja nuorten hyväksi. Olemme tästä todella iloisia ja kiitollisia. Lahjoitusvaroilla tulemme edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia hyvin konkreettisella tavalla, kertoo aluejohtaja Anne Karppinen.

Kasvomaskihaasteeseen osallistuminen tapahtui toimipaikkojen sijaan digitaalisesti, aktivoimalla S-mobiili-sovelluksessa ”Käytän maskia”-kupongin.

Tekoja Pohjois-Suomen hyvinvoinnin puolesta

Osuuskauppa Arina haluaa hyödyntää osuustoiminnan voimaa auttamalla konkreettisilla teoilla paikallisten omistajien arkea ja varmistamalla osaltaan, että Pohjois-Suomi pysyy elinvoimaisena.

– Alueen suurimpana yksityisenä työnantajana halusimme näyttää esimerkkiä ottamalla käyttöön henkilökunnan kasvosuojaimet yhteisen turvallisuuden hyväksi, kertoi Puutio lokakuun 22. päivä haasteen käynnistyessä.

Arinan maskihaaste päättyi 8. marraskuuta. Osuuskauppa Arina tilittää 10 000 euron tukisumman Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimiston tilille marraskuun 2020 loppuun mennessä.

Lahjoituksen kohde on Osuuskauppa Arinan henkilökunnan, omistajien valitseman edustajiston sekä hallintoneuvoston ja hallituksen yhdessä valitsema.

Lisätietoja:
Pelastakaa Lapset ry, aluejohtaja Anne Karppinen, 040 774 7663, anne.karppinen@pelastakaalapset.fi
Osuuskauppa Arina, Veli-Matti Puutio, toimitusjohtaja, 050 539 8807, veli-matti.puutio@sok.fi

Pohjoissuomalaisten kotitalouksien yhdessä omistama Osuuskauppa Arina haluaa konkreettisilla teoilla auttaa paikallisia talouksia arjessa ja osaltamme varmistaa, että Pohjois-Suomi pysyy elinvoimaisena.

– Alueen suurimpana yksityisenä työnantajana näytimme esimerkkiä ottamalla käyttöön henkilökunnan kasvosuojaimet yhteisen turvallisuuden hyväksi. Nyt haastamme meillä päivittäin asioivat yli 100 000 asiakasta ja omistajaa käyttämään kasvomaskeja ja ennaltaehkäisemään koronan leviämistä. Haastan samalla muut alueen yritykset ja yhteisöt mukaan kasvosuojainten käyttöön, tehdään yhdessä Pohjois-Suomesta turvallisempi paikka elää, vetoaa Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.

Pelastakaa Lapset ry tukikohteeksi omistajahallinnon ja henkilökunnan toiveesta

Pohjois-Suomessa on kaikkiaan yli 170 000 Arinan omistajataloutta, 70 % kaikista alueen kotitalouksista.  Arinan omistajatalouksissa on tähän mennessä reilut 125 000 S-mobiilin käyttäjää.

– Jokaisella asiakkaalla on halutessaan mahdollisuus sitoutua kasvomaskin käyttöön. Arinan omistajatalouksien S-mobiilikäyttäjät voivat samalla tehdä hyvää. Klikkaamalla S-mobiilin ”Käytän maskia” -kuponkia Arina tilittää jokaisesta klikkauksesta euron omistajahallinnon ja henkilökunnan yhdessä valitsemana Pelastakaa Lapset ry:n toimintaan eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinalaisten toiveesta tuki ohjataan lapsille ja kohdevalinta on omistajahallinnolle yksi konkreettinen tapa vaikuttaa, jatkaa Osuuskauppa Arinan vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen.

– Lämmin kiitos Osuuskauppa Arinalle sekä kaupan asiakkaille tästä hienosta yhteistyöstä ja avusta. Koronakriisi on lisännyt Suomessa lasten eriarvoistumista ja syrjäytymistä entisestään. Kaikki apu tämän ehkäisemiseksi on tervetullutta, jotta voisimme yhdessä turvata jokaiselle lapselle mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämälle ja tukea lasten ja nuorten hyvinvointia, kiittää aluejohtaja Anne Karppinen Pelastakaa Lasten Pohjois-Suomen aluetoimistosta.

Haaste käynnistyi 22.10. ja kestää 8.11. saakka. Osuuskauppa Arina tilittää tukisumman, vähintään 10 000 euroa Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimiston tilille marraskuun 2020 loppuun mennessä.

– Uskon, että me pohjoissuomalaiset arvostamme omaa ja toistemme turvallisuutta ja tartumme innolla haasteeseen. Toivottavasti voimme tilittää vähintään 50 000 euroa hyvään tarkoitukseen, Puutio kiteyttää.

Haasteessa tuki osoitetaan S-mobiilisovelluksella. S-mobiili on puhelimen sovelluskaupasta maksutta ladattava sovellus, johon kirjaudutaan S-Pankin tai muun pankin tunnuksilla. Osuuskauppa Arinan omistajaksi, S-mobiilin käyttäjäksi ja sitä kautta tukijaksi voi liittyä omistajapalvelupisteessä, lähimmässä markettoimipaikassa tai verkossa osoitteessa www.liityasiakasomistajaksi.fi

Lisätietoja:

Pelastakaa Lapset ry, yritysyhteistyön tiiminvetäjä Heli Le, p. 050 3533794, heli.le@pelastakaalapset.fi
Osuuskauppa Arina, toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio, p. 050 539 8807, veli-matti.puutio@sok.fi
Osuuskauppa Arina, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Pasi Ruuskanen, p. 050 430 1747, pasi.ruuskanen@sok.fi