Vuonna 2005 avatun Prisma Zeppelinin historian suurin uudistus on vihdoin saatu päätökseen ja kesästä lähtien kestäneen uudistuksen jälkeen Zeppelinin Prisma on jälleen valmis palvelemaan asiakkaita entistä monipuolisemmilla valikoimilla. Pohjoissuomalaisten Arinan asiakasomistajien mahdollistaman investoinnin suuruus on 6,8 miljoonaa euroa. Alkuviikosta Prisman pihalla avattiin myös ABC-lataus, joka palvelee hybridi- ja sähköautoilla kulkevia asiakkaita.

Monipuolinen, laadukas ja edullinen Prisma

Zeppelinin Prisman uudistuksen johtavana ajatuksena on ollut rakentaa yhdessä asiakasomistajien kanssa entistä ehompi Prisma. Monet asiakasomistajilta kerätyistä toiveista konkretisoituvat uudistuksen myötä.

– Kysyimme asiakkailtamme mitä he toivovat Zeppelinin Prismalta ja saimme yli 400 vastausta. Näitä vastauksia käytiin läpi tarkalla silmällä ja olen iloinen voidessani kertoa, että pääsimme toteuttamaan näistä suurimman osan, kuten eniten toivotut Juku Sushi & Wok- ja Fazerin leipomopisteet sekä ruokatorin laajentamisen, joka mahdollisti valikoiman lisäyksen. Päivittäistavaroiden osalta voineet lisätä valikoimaa yli 2000 tuotteella, sanoo Prisma Zeppelinin Prismajohtaja Juha-Pekka Mäkelä.

– Käyttötavaroiden puolella olemme asiakastoiveiden perusteella lisänneet valikoimaa erityisesti langoissa ja muissa käsityötarvikkeissa, kodin tavaroissa ja kukissa, kirjoissa, leluissa sekä lasten pukeutumisessa. Lisäksi olemme saaneet muun muassa upean kauneuden osaston, jota moni asiakkaamme toivoi, Mäkelä lisää.

Prisma Zeppelinin uudistuksessa on haluttu panostaa asioinnin ja ostamisen helppouteen. Torstaista 14.12. alkaen aukioloaikoja laajennetaan sekä Prisman että palvelupisteiden osalta. Asiointia helpottamaan on saatu muun muassa toinen sisäänkäynti myymälään, käytäväopasteita on parannettu, itsepalvelukassojen määrää lisätty ja asiakkaiden käyttöön on saatu uudet kevyemmät ostoskärryt, joita löytyy sekä sisältä että ulkoa.

– Saimme jo hieman aiemmin käyttöömme Kerää ja skannaa -palvelun sekä ruoan verkkokaupan, johon löytyy lyhyelläkin tilausajalla vapaita noutoaikoja. Jotta voimme palvella asiakkaitamme monipuolisesti, olemme uudistuksen myötä saaneet myös 20 uutta työkaveria Prismaan. Haluamme tarjota Zeppelinin Prismassa iloisimman palvelun, erinomaisen valikoiman helpolla asioinnilla kaupassa ja verkossa sekä tietenkin markkinoiden edullisimman hinnan, Bonuksia unohtamatta, Mäkelä kertoo.

Mäkelä ja koko Zeppelinin Prisman väki kiittelee vuolaasti asiakkaiden jaksamista ja tukea uudistuksen keskellä.

– Myymälässä asiointi ei varmasti ole ollut helpointa viimeisen puolen vuoden aikana, kun tuotteet ovat vaihtaneet paikkojansa jatkuvasti, mutta yhdessä olemme tämän jaksaneet ja nyt pääsemme kaikki, henkilökunta ja asiakkaat, nauttimaan uudistuksen tuloksista. Zeppelinissä on nyt upeat puitteet, joissa pääsemme tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua, Mäkelä toteaa.

Vastuullinen, energiatehokas ja ympäristöystävällinen Prisma

Alkukesästä alkanut Zeppelinin Prisman uudistus on ollut mittava ja sen luoma työllistämisvaikutus alueella oli 30 henkilötyövuotta. Kaikki uudistuksessa tapahtuneet muutokset eivät näyttäydy asiakkaille yhtä selkeästi kuin toiset mutta monilla muutoksista on kuitenkin iso vaikutus asiointimukavuudessa. Samalla Prisman energiatehokkuus koheni entisestään.

Uudistuksen myötä Prisman tekniikkaa päivitettiin ympäristöystävällisillä, uusinta teknologiaa hyödyntävillä ratkaisuilla ja laitteistoilla. Myymälän valaistukset vaihdettiin sähköä säästäviin LED-valaisimiin ja kaikki kylmäkalusteet on uusittu ovellisiksi tai kannellisiksi, jolloin myymälän lämpötila pysyy tasaisena. Uusissa kylmäkalusteissa on käytössä hiilidioksidipohjainen kylmäjärjestelmä, joka on lähes päästötön, toimien puhtaasti hiilidioksidilla.

– Uudet energiaratkaisut varmistavat sen, että Prismamme on lähes hiilineutraali. Meille on tärkeää toimia vastuullisesti ja olla omalta osaltamme varmistamassa parempaa huomista pohjoissuomalaisille, Mäkelä selittää.

Lue avajaisten ohjelmasta täältä.

Lisätietoja:
Juha-Pekka Mäkelä, ryhmäpäällikkö, Prismajohtaja, +358 40 776 1682,
juha-pekka.makela@sok.fi

Uusi kauneuden ja hyvinvoinnin osasto näyttää tyylikkäältä.

Ruokatorilta löytyy herkkuja moneen makuun.

Hedelmä- ja vihannesosasto löytyy laaja valikoima raikkaita ja herkullisia tuotteita.

Hedelmä- ja vihannesosasto on Prisma Zeppelinin helmi.

Ruokatorin valikoima monipuolistui ja laajeni uudistuksen yhteydessä.

Ruokatoria on laajennettu entisestään

Asioinnin mukavuuteen on panostettu muun muassa käytävien leveydellä.

Uusi hedelmä- ja vihannesosasto houkuttelee raikkaudellaan

ABC-lautaus avattiin Zeppelinin Prisman pihalle tiistaina 12.12.

Osuuskauppa Arinan jatkaa voimakkaita investointeja sähköautojen latausasemaverkoston laajentamiseksi Pohjois-Suomessa.  Uudet avaukset painottuvat erityisesti teho- ja suurteholatauspisteisiin ja lisäksi osassa aiemmin avatuista ABC-latauspisteistä nostettiin kesän aikana tehoja entisestään.

Samalla käynnillä ostokset tai tauko ja auton lataus

Osuuskauppa Arinan uusia ABC-latausasemia avataan Prisma-, S-market- ja Sale-myymälöiden, ABC-asemien ja Sokos Hotellien yhteyteen. Uusia asemia on jo avattu loppukesän ja syksyn aikana Sodankylään, Kolariin, Ouluun, Keminmaahan, Tornioon, Kemiin, Ylitorniolle, Vihantiin sekä Levillä S-marketille ja Break Sokos Hotel Levin yhteydessä sijaitsevaan Levin Toriparkkiin. Loppuvuoden aikana ABC-latausasemat tullaan avaamaan vielä Zeppelinin Prismalle Kempeleeseen, Original Sokos Hotel Arinan asiakasparkkiin sekä Kaakkurin, Pateniemen ja Oulunsalon S-markettien kylkeen.

– Arinan ABC-latausasemat ovat saaneet kiitosta sekä kätevyydestä että kohtuullisesta hinnoittelusta. Lataus onnistuu helposti ABC-mobiilin avulla, esimerkiksi ruokaostosten aikana. Haluamme helpottaa asiakkaidemme arkea ja on erityisen hienoa, että pääsemme tuomaan uusia ABC-latausasemia ympäri Pohjois-Suomea, Lappia myöten. Näistä esimerkkinä Levi, jossa uusi latausasema helpottaa paitsi paikallisten, myös matkailijoiden elämää, toteaa Osuuskauppa Arinan myynti- ja kehityspäällikkö Mikko Kuusela.

– ABC-latausasemat ovat saaneet asiakkailtamme kiitosta sekä kätevyydestä että kohtuullisesta hinnoittelusta, unohtamatta asiakasomistajillemme latauksesta kertyvää Bonusta. Seuraamme asiakkaidemme palautteita tarkasti ja esimerkiksi saamiemme palautteiden perusteella olemme nostaneet tehoja entisestään jo käytössä olleiden Pudasjärven, Vaalan, Pulkkilan, Muhoksen ja Ivalon ABC-latauspisteillä. Valtakunnallisesti ABC-lataus on noin kahdessa vuodessa kasvanut yli 1600 latauspisteen verkostoksi. Tämä verkosto palvelee asiakkaita kaikkialla siellä missä he liikkuvat, Kuusela lisää.

ABC-latausverkoston rakentaminen tukee käynnissä olevaa liikenteen murrosta. ABC-latauksella on myös tärkeä rooli Arinan ja koko S-ryhmän kunnianhimoisissa ilmastotavoitteissa. Osuuskauppa Arinan ja koko S-ryhmän tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuonna 2025 ja ABC-lataus on osa tätä kunnianhimoista ilmastotavoitetta.

 

Lisätietoja:

Mikko Kuusela, myynti- ja kehityspäällikkö, 044 788 6491, mikko.kuusela@sok.fi